Mitä pahaa villassa voi olla?

”Suosi laadukkaita kotimaisia vaatteita, jotka on valmistettu luonnonmateriaaleista.” Tämä kehotus sisältyy usein vastuullisia vaateostoksia käsitteleviin juttuihin. Villaan liitetään mielikuvia luonnollisuudesta ja eettisyydestä, mutta onko mielikuvilla totuuspohjaa?

Lue juttu >

Kahden viikon vegaani

Ryhdyin kasvissyöjäksi viime kesänä. Tai pitäisi varmaan sanoa pescovegataristiksi, sillä söin edelleen kalaa. Olin jo pitkään vähentänyt lihan määrää ruokavaliossani, mutta olin liian kiintynyt tiettyihin ruokiin luopuakseni niistä.

Lue juttu >

Kun ruoka täytti ajatukset, arjen ja vapaan

Olen ajatellut viime aikoina paljon ruokaa. Siis olen ajatellut sitä aivan tolkuttoman paljon – hengaillut kaupoissa toljottamassa tyhjin silmin hyllyjä, torilla yrittämässä tutustua niihinkin kasviksiin, joita en aikaisemmin juuri ole käyttänyt ja pyörinyt ekokaupoissa epätoivoisesti etsimässä, mitä muualta ei löydy, etsinyt tietoa netistä ja selaillut kaikki keittokirjani läpi. Mitä minulle siis tapahtui, kun päätin käyttää loppukesästä lähes pari viikkoa pääasiassa murkinan pohtimiseen?

Lue juttu >

Punasilmät pelastavat maailman

Veganismin aallonharjalla ratsastettaessa ei aina välttämättä muisteta, että osa eläinproteiinista on aidosti ympäristöystävällistä ja sopii hyvin kasvisruokavaliota täydentämään. Suomalaista särkeä eettisempää ruokaa on vaikeaa kuvitella. Ilmastoystävällisestä ruoasta on saatavilla jo paljon tietoa, mutta on hyvä muistaa, että ruoan ympäristökuormituksen ainoa mittari ei ole sen tuottamien kasvihuonekaasujen määrä. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen sijaan särjen ansiot liittyvät vesistöjen rehevöitymisen […]

Lue juttu >

Hyvä elämä – Mitä väliä omilla kulutustottumuksilla?

Tiedämme, että yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä kolme neljäsosaa syntyy asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Loppuosa koostuu muusta kulutuksesta, kuten vaatteista, terveydenhuollosta, kulttuurista ja jätteistä. Mitä sitten pitäisi tehdä? Mitä olen itse tehnyt? Ensinnäkin asun suomalaisittain suhteellisen tiiviisti. Kahden hengen asunnossamme lämmitettävä pinta-ala on 47,5 m2. Toki vähemmänkin voisi olla, varsinkin kun asuntomme lämpiää talvisin harmikseni Helsingin Energian […]

Lue juttu >

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi