Statushakuista ekokulutusta

Jouduin yllättäen vaihtamaan graduni aiheen. Pitkään asian kanssa kamppailtuani minulle ehdotettiin aihetta statushakuisesta, vastuullisesta kuluttamisesta. Ensireaktioni oli, että eihän siinä ole mitään järkeä! Asiaa kuitenkin hetken pohdittuani aloin ymmärtää jutun pointin ja kiinnostuin.

Lue juttu >

Vartalokuva

Pitäisikö vaatteen sopia vartalolle vai vartalon vaatteeseen? Eettistä muotia on myös se, että vaatteita löytyy kaiken kokoisille ja näköisille ihmisille, ei vain mallinmitoissa oleville ihannevartaloille.

Lue juttu >

Prius – Vastuullisuuden harhakuva?

Toyotan mainoksien mukaan Prius on auto, jonka bensan kulutus on muita malleja ja merkkejä pienempi, ja on siksi parempi ympäristölle. Tämä kuulostaa loogiselta, mutta Priuksen ekologisuus on kuitenkin kyseenalaistettu. Prius voikin joidenkin tutkimuksien mukaan olla paljon huonompi ympäristölle kuin maasturit.

Lue juttu >

Kestäviä tavaroita, kauhistus!

YLE Areenassa on vielä muutaman päivän ajan katsottavissa huikean kiinnostava dokumentti Hehkulamppuhuijaus. Filmi kertoo ongemasta, joka lampputeollisuudelle syntyi muinoin, kun huomattiin, että parhaiden asiantuntijoiden huolella kehittelemät hehkulamput yksinkertaisesti kestivät liian kauan. Jos lamppua ei tarvitse vaihtaa vuosikymmeniin, mistä saadaan ostajia uusille lampuille?

Lue juttu >

Shoppaajan vai yrityksen vastuu?

Eettiset tuotteet kiinnostavat shoppailijaa, mutta tuotteiden taustoista on vaikea saada omin voimin selvää. Yritykset taas väistelevät vastuuta sanomalla, ettei sellaista voi myydä, mitä kukaan ei osta. Reilua ja kauppaa ja vastuullisuutta kuvaillaan megatrendiksi – mutta eikö vastuukysymysten pitäisi tulla jäädäkseen?

Lue juttu >

Vaatteiden ostamisen kauheus ja kauneus

Vaatteiden ostaminen on vaikeaa. Ensin on kysymys siitä, millaista vaatetta on etsimässä eli mihin tilanteeseen se sopii. Herää myös kysymys, kuinka muodikas tai trendikäs vaatteen kuuluu olla. Eettisyys- ja ekologisuuskysymykset ovat pakostakin listan häntäpäässä, sillä vaatetta on turha ostaa, ellei sitä tule käyttäneeksi.

Lue juttu >

Kulutan, siis olen

Tänään on Älä osta mitään –päivä. ”Älä osta mitään” koetaan kulutusyhteiskunnan massoille huudettuna ärsyttävänä, röyhkeänä, turhana ja typeränä – mutta myös virkistävänä, luonnollisena ja tarpeellisena. Monelta kuitenkin menee, ehkä negatiivisen ÄLÄ-ilmaisun takia, päivän varsinainen sanoma hieman ohi. Mikä se suuri sanoma sitten on?

Lue juttu >

Reilu juttu

Reilun kaupan viikon kunniaksi Suomi sai vieraita Malawista, Kaakkois-Afrikasta. Kaksi paikallista sokeriruo’on viljelijää, Charity Mzongwe ja Aubrey Chilenje, saapuivat Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kutsumina kertomaan Reilun kaupan vaikutuksista elämäänsä. Reiluun kauppaan on liittynyt paljon kritiikkiä, joten oli mielenkiintoista päästä itse kuulemaan malawilaisten tuomaa viestiä.

Lue juttu >

Ihana kirjadivari

Koin tänään pienen seikkailun, kun poikkesin vanhoja kirjoja myyvään liikkeeseen. Odotin kohtaavani pölyttyneitä muinaisteoksia, mutta törmäsinkin uudenveroisiin ja hyväkuntoisiin kirjoihin, joita en olisi millään malttanut jättää hyllyyn!

Lue juttu >

Koukussa?

Jatkuva shoppailu ja maaninen kuluttaminen ovat nykyään monelle huumetta. Kulutusriippuvuutta ylläpitävät paitsi jo lapsena opitut rakenteet, myös yhteiskunnan kiero käsitys hyvinvoinnista. Voiko pakonomaisesta kuluttamisesta päästä irti?

Lue juttu >

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi