Delfiinit eivät hymyile

Delfinaarion ja meriakvaarion eläimet ovat meille elämyksiä, joiden luona voi vierailla samaan tapaan kuin museossa tai elokuvissa. Elämyksillä on kuitenkin varjopuolensa. Pystyisikö ihminen elämään koko elämänsä kylpyammeen kokoisessa tilassa?

Lue juttu >

Imeväisiä ja imeväisiä

Kyyninen asenne hyötyeläinten kohdalla on monesti ainut hyväksytty suhtautumistapa. Huoleni vieroitetusta vasikasta rinnastetaan siihen, että pukisin sadetakin ja saappaat sylikoiralle. Se nähdään eläimen vääränlaisena samastamisena ihmiseen.

Lue juttu >

Söisitkö purkitettua jättiläispandaa?

Suurin osa meistä ei tietenkään söisi jättiläispandaa, vaikka sitä myytäisiinkin purkeissa. Miksemme siis jätä kaupan hyllyyn myös tonnikalaa? Sitä tonnikalamäärää, mikä maailmassa käytetään vuosittain, ei yksinkertaisesti ole mahdollista kalastaa täysin kestävin menetelmin.

Lue juttu >

Etsinnässä hyviä mainoksia

Meneillään olevassa Luonto-Liiton ja Eetin järjestämässä Mainoskupla-vastamainoskilpailussa etsitään oikeille mainoksille parempia, parodisoituja vastineita. Aloin kilpailun innoittamana pohtia, mikä tekee mainoksesta hyvän tai huonon.

Lue juttu >

Jos kaikki eläisivät kuin minä

Aina välillä kuulee sanottavan, että jos kaikki eläisivät samalla lailla kuin Herra / Rouva X (joku erityisen vähän ympäristöä elintavoillaan kuormittava tai muuten sankarillinen henkilö), maailma olisi parempi paikka. Olisikohan se?

Lue juttu >

Sikojen taivas ja muita Amerikan oppeja

Matkustin kuun vaihteessa ensimmäistä kertaa elämässäni Amerikkaan. Lakkaamattoman kulutusjuhlan ihmemaassa kaikki ei (onneksi) ollut aivan sitä mitä amerikkalaiset tv-sarjat ja elokuvat antavat ymmärtää, mutta ikäviltä yllätyksiltäkään en välttynyt.

Lue juttu >

Kansalaisissa on voimaa!

Tiesitkö, että kuka tahansa äänioikeutettu kansalainen voi panna vireille laki- tai toimenpidealoitteen, joka voi tarpeeksi kannatusta kerättyään päästä eduskunnan käsittelyyn? Elämme jännittäviä aikoja, sillä parhaillaan kerätään allekirjoituksia turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa.

Lue juttu >

Lihan ilot ja surut

Lihaton tammikuu -kampanja herättää monenlaisia tunteita. Kirjailija Joonas Konstigin maailman lihantuotanto kuulostaa nykymeininkiin verrattuna utopialta – joka kuitenkin saavutettaisiin jotenkin kummallisesti itsestään, kunhan kasvissyöjät vain luopuisivat surullisesta harhaopistaan.

Lue juttu >

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi