Kansalaisissa on voimaa!

Tiesitkö, että kuka tahansa äänioikeutettu kansalainen voi panna vireille laki- tai toimenpidealoitteen, joka voi tarpeeksi kannatusta kerättyään päästä eduskunnan käsittelyyn? Elämme jännittäviä aikoja, sillä parhaillaan kerätään allekirjoituksia turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa.

Lue juttu >

Mitä murkinaksi mirrille ja mustille?

Tehtäköön tämä heti selväksi: otsikossa esitettyyn kysymykseen ei ole olemassa yhtä yksiselitteistä vastausta. Toisaalla sanotaan sitä, toisaalla tätä. Jotkut kertovat erinomaisesti täysin kasvisperäisellä ruokavaliolla toimeentulevista koiristaan, toiset taas pitävät sitä lähes eläinrääkkäyksenä. Positiivista asiassa on se, että lemmikkien ruokaan on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Lähtökohtana lihansyönti Sanotaan, ettei mielipideasioista voi kiistellä. Se lienee totta. […]

Lue juttu >

Hau, hau! Miu, miu! Eko, eko?

Jo koiran silittämisellä on tutkittuja terveyshyötyjä, mutta Haukku ja Miuku voivat myös lisätä selvän siivun isäntäväkensä ympäristöjälkeen. Sekä koiria että kissoja on arvioitu asuvan Suomessa noin 600 000. Mistä lemmikkien ekologista tassunjälki muodostuu, ja miten sitä voisi pienentää? Kilpailutapahtumat laulattavat matkamittaria Pöytyäläinen maatalouslomittaja ja kissakasvattaja Nora nostaa liikenteen yhdeksi aktiivisen kissa- ja koiraharrastuksen ongelmista. Kilpailutapahtumia […]

Lue juttu >

Kinkkua sulatellessa

Reilu vuosi sitten minulle tuli paha olo siitä, että olin sortunut kesällä grillimakkaraan. Asialla oli tehotuotanto.net -kampanja. Se muistutti tehokkaasti, että lihantuotanto on Suomessa ihan samanlaista kylmäsydämistä agribisnestä kuin muuallakin. Kampanja osui täydellisesti joulun alle ja sai valtavasti julkisuutta. Joulu meni ja ihmiset kehuskelivat lomien jälkeen kinkun syönnillään ihan entiseen malliin. Olin ihmeissäni. Eikö kaltoin […]

Lue juttu >

Eläinuutisia

Postilaatikkoon oli tipahtanut kesäloman aikana monia eläinuutisia. Töihin palattuani sain lukea muun muassa mouhijärveläisestä Oona-lehmästä, jolle kävi laitumella huonosti, sekä raatelijasudesta, joka söi Oona-lehmän utareen vetimet. Kerrottiinpa tiedotteissa myös suomalaisista sioista, joille alettiin kesäkuussa syöttää geenimuunneltua rehua, sekä siipikarjasta, jolle sovitellaan sulkaa hattuun. Mitä eroa on Oona-lehmän revityillä utareilla ja pikavauhtia kasvavilla broiskuilla? Oonan, tilan […]

Lue juttu >

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi