Kirjoittajat:

Aino Saarenmaa

Mielestäni yhteiskunnallisen vaikuttamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista, esimerkiksi kulutusvalinnat ovat helppo tapa ilmaista mielipiteensä. Innostun helposti uusista asioista, mutta usein hyvät ideat hukkuvat jo seuraavien alle. Elämässä pyrin aina eteenpäin vaikka suuntaa ja määränpäätä en tiedäkään. Jotkin asiat kuitenkin ovat pysyviä: kissat, matkailu, lukeminen ja ruoanlaitto. Twitterissä: @aiiino

Ella von Weissenberg

Ella von Weissenberg

Ella on hennatukkainen kasvissyjähippi, joka paheksuu kulutusta ja turhakkeita. Hän harrastaa aktiivisesti musiikkia ja tekee sekä maailmanparannuslaulunsa että villasukkansa itse. Paheisiin kuuluvat chilikaakao ja satunnainen laiskuus. Ella opiskelee akvaattisia tieteitä Helsingin yliopistossa.

Heta Muurinen

Heta Muurinen

Olen vapaa toimittaja. Eettinen, ekologinen kuluttaminen kiinnostaa, koska se on loogisesti ristiriitainen käsite.

Jutta Katajamäki

Jutta Katajamäki

Jutta on kierrätysintoilija, joka tykkää liikkua luonnossa ja rakastaa kirpputoreja sekä hyvää raakakakkua. Hän pohtii, miten tehdä ekologisesti kestäviä valintoja, mutta silti myös nauttia elämästä.

Kaisa Mäenpää

Kaisa Mäenpää

Kaisa on vapaa toimittaja ja pitkän linjan ympäristöaktivisti, joka haluaa säilyttää elinkelpoisen, elämää pursuavan maapallon tuleville sukupolville, ja joka tiedostaa sen, että jokainen olento taistelee ainoasta elämästään kynsin, hampain, kavioin ja evin.

Leo Stranius

Leo Stranius

Leo työskentelee Luonto-Liiton toiminanjohtajana. Tämä 24/7-aktivisti, ekoisi, kaupunginvaltuutettu ja vegaani inhoaa kauppakeskuksia ja ihailee polkupyöräänsä. Hän on tyytyväinen askeetikko, joka pitää alkoholia, kahvia ja makeisia turhakkeina.

Liisa Haapanen

Liisa Haapanen

Mikko Vesterinen

Mikko Vesterinen

Nuiva kulutuskriitikko, toisinaan myös lihaa syövä "ituhippi", kansanperinneaktiivi ja tuleva muinaistekniikan artesaani. Harrastuksina edellä mainittujen lisäksi jousiammunta, retkeily ja shakki, leipätyönä taas kääntäjän ja vapaan toimittajan tehtävät.

Milla Turunen

Milla Turunen

Milla toteuttaa kulutuskritiikkiään mieluiten ompelemalla ja pohtimalla tuunausideoita. Hänen kaappinsa täyttyvät uuden tavaran sijasta "mä keksin tälle vielä uutta käyttöä" -tavarasta.

Nelli Heinimo

Nelli Heinimo

Kulutus.fi -sivuston päätoimittaja viihtyy ompelukoneen äärellä vaatteita tuunailemassa ja parvekkeella hoivaamassa hyötypuutarhaa, joka tuottaa satoa vaihtelevalla menestyksellä.

newadmin

Outi Lundahl

Outi on markkinointiekonomi, joka vääntää tällä hetkellä kuumeisesti väitöskirjaa vastuullisesta ruokakulutuksesta. Vähäinen vapaa-aika kuluu mm. lenkkipolulla koiran kanssa, bloggaillessa tai kirjallisuuden parissa.

Senni Luosujärvi

Senni Luosujärvi

Senni on nelihenkisessä perheessä seikkaileva äiti, joka järjestää mieluummin mielenosoituksia kuin viettää shoppailupäivää kaupungilla. Hän rakastaa ruokaa, oli se lapsiperheen soijamakaroonimössä tai kaverin valmistama hienoin dyykkigourmet-ateria. Paheena hänellä ovat kuitenkin ravintola- ja kahvilakäynnit, joita hän pyrkii harrastamaan kaikkien tekosyiden varjolla. Aineetonta onnea elämään tuo vilkkaiden ja mielikuvituksella varustettujen lapsien hoitaminen. Onnellisin Senni on silloin, kun olinpaikassa ei juokse vesi ja sähköakään ei ole saatavilla.

Sonja Martikainen

Kirjoittaja on mm. valokuvausta, neulomista ja kierrätyskäsitöitä harrastava luontoliittolainen retkiaktiivi, joka haaveilee pelkistetystä kodista, mutta rakastaa lankakeriä ja kauniita "näistä-voi-joskus-tehdä-jotain"-materiaaleja.

Suvi Nousiainen

Suvi Nousiainen

Musiikkia, elokuvia ja valokuvanäyttelyitä rakastava kirjallisuudenopiskelija. Amatööri kitaran soitossa, mutta kohtuullisen hyvä villasukkien kutomisessa.

Vieraileva kirjoittaja

Kulutus.fi:hin pyydetään toisinaan blogitekstejä vierailevilta kirjoittajilta. Meille voi myös tarjota kulutukseen tai ekologiseen elämäntapaan liittyvää tekstiä laittamalla mailia päätoimittajalle: nelli.heinimo(ät)luontoliitto.fi!

VILMURI by Vilma Wallinmaa

VILMURI by Vilma Wallinmaa

Uusiodesignia työkseen suunnitteleva ja valmistava Vilma laatii Kulutus.fi:n lukijoille tyylikkäitä tuunausohjeita. Vilman Vilmuri-tuotteisiin voi tutustua osoitteessa http://www.vilmuri.com

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi