Vinkit ja niksit

Yllätysmunasta dippikotelo

Pääsiäismunan sisällä oleva muovinen pikku kotelo on loistava eväisiin kuuluvan kastikkeen kuljetuksessa. Salaatti pysyy freesimpänä, kun kastike lisätään vasta ruokaillessa. Kuljeta retkelle ketsuppi pääsiäismunayllätyksen kotelossa, niin voit dippailla siihen nuotiolla paistettuja soijanakkeja kätevästi ja sotkematta.

Kirjekuoret kauppalistoiksi

Leikkele kotiin saapuneiden postien kirjekuoret sopivan kokoisiksi lapuiksi ja käytä ne uudelleen kauppalistojen kirjoittamiseen tai muistilappuina. Säilytä lappuja paikassa, josta sellainen on helppo napata tarpeen tullen.

Koko paperi käyttöön

Dyykkaa työpaikan tai koulun paperiroskiksesta vain toiselta puolelta käytetyt paperit ja käytä ne uudelleen muistilappuina tai suttupaperina. Jos nämä ”puoliksi käytetyt” paperit uhkaavat mennä sekaisin omien tärkeiden papereiden kanssa, voit jo dyykkausvaiheessa vetää ruksin paperin käytetyn puolen yli.

Biojätteet kirjekuoreen

Muovipussinmalliset biojätepussit voivat aiheuttaa ongelmia jätelaitoksella, joten kerää kodin biojätteet mieluummin paperipussiin tai sanomalehdestä taiteltuun koppaan. Kotoa löytyy myös muita käteviä biojäteastioita: käytetyt kirjekuoret, jauho- ja sokeripussit ja kartonkipakkaukset (esim. kaurahiutaleiden). Maito- ja mehutölkit ovat sisältä pinnoitettuja, joten niitä ei saa käyttää tähän tarkoitukseen.

Leipä säilyy pakastamalla

Leipää ostaessa kannattaa osa leivästä laittaa pakastimeen. Näin leipää ei mene hukkaan, ja tuoreentuntuista pakastimesta sulatettua leipää on mukavampi syödäkin kuin päiviä vanhaa känttyä. Pakastamiseen kannattaa käyttää vanhoja leipäpusseja, jotka on huuhdeltu käytön jälkeen. Leipäpusseissa on helppo myös kuljettaa eväitä.

Käytetty kone uuden sijaan

Uutta kannettavaa tietokonetta hankkiessa kannattaa miettiä, kelpaisiko käytetty. Sellaista kannattaa harkita varsinkin, jos ei hermostu siitä, ettei koneen akku enää kestä pitkiä aikoja irti pistokkeesta ja on valmis ottamaan tärkeistä tiedostoista säännöllisesti varmuuskopioita kovalevyvaurioiden varalta. Tarjolla on firmoja, jotka myyvät ammattilaiskäytössä olleita tietokoneita kuluttajille, ja esimerkiksi Cimos antaa jopa takuun myymilleen läppäreille.

Steariinijämistä uusiokynttilöitä

Ota talteen joululta jääneet kynttilänpätkät, steariininjämät ja metalliset tuikkukupit ja -aihiot. Sulattamalla steariinin kattilassa liedellä ja kaatamalla sen tuikkukuppeihin saat aikaan uusia tuikkuja! Sulatuskattilan pohjalle jäävistä sydänlankapätkistä saa uusiotuikkuihin sydämet, kun ne pujottaa vanhojen tuikkujen pohjalle jääneisiin ”lantteihin”. Lantissa olevan pujotusreiän saa suurennettua vaikkapa naulan avulla.

Leipäpussit likaisessa työssä

Sotkuista ja vähemmän sorminäppäryyttä vaativaa työtä tehdessä käsiin voi pujottaa kumihanskojen sijaan pitkulaiset paahtoleipäpussit. Ne suojaavat käsiä esimerkiksi viemäriä puhdistaessa. Pusseilla voi tarvittaessa suojata myös jalat, mutta varo kompastumista!

Kesäiset piknikmukit

Jugurttipurkeista saa kätevät ja kevyet kertakäyttömukit piknikille. Päällekäin pinottuna ne eivät vie laukusta tilaa ja piknikin jälkeen laukku on entistä kevyempi, kun mukit on jätetty puiston roskikseen. Oma muki on helppo tunnistaa purkin kuvioista, jos jugurtit ovat olleet eri lajeja!

Valutusastia pavuille

Jos ostat fetajuustopakkauksen, joka on varustettu muovisella valutusläviköllä, älä heitä muovihäkkyrää roskiin – se nimittäin toimii mainiona papujen huuhteluastiana. Lävikköön mahtuu sopivasti tölkillinen säilykepapuja ja lävikön saa kiinnitettyä muovipakkauksen reunaan niin, että vesi valuu huhdelluista pavuista rasian pohjalle.

Tyynynpäällisiä t-paidoista

Ompele vanhoista t-paidoista persoonallisia tyynynpäällisiä. Jos löydät kirppikseltä hienon t-paidan, joka on sinulle väärää kokoa, leikkaa siitä hihat pois ja ompele neliönmallinen tyynynpäällinen vaikkapa sohvaa koristamaan.

Pullot puhtaaksi hammasharjalla

Kun hammasharjasi harittaa sen näköisesti, että on aika vaihtaa uuteen, anna vanhalle harjalle vielä mahdollisuus tiskikaverina. Kapealla harjalla pullomaiset astiat on helppo jynssätä sisäpuolelta.

Kierrätetty joulukalenteri

Oletko jouluihmisiä? Tuntuuko, että joulun jälkeen käsillä on valtavasti jouluun liittyvää paperikrääsään pois heitettäväksi? Säästä ainakin joulukalenterit. Voit tehdä ensi jouluna vaihtarit kalentereista tykkäävän kaverin kanssa ja laittaa luukut vaikka sinitarralla kiinni, jos eivät muuten pysy. Seuraavalle vuodelle kelpaa vaikka oma vanha kalenteri, sillä tuskin enää muistat luukkujen sisältöä.

T-paidasta ekokassi

Leikkaa vanhasta t-paidasta hihat pois ja ompele neliöstä ekokassi. Tukevat kahvat saat, kun avaat hihat ja ompelet pitkulat yhteen.

Margariinirasia

Tyhjää margariinirasiaa pystyy hyödyntämään monella tavalla. Rasia on esimerkiksi kätevä monenlaisessa säilytyksessä ja pakastuksessa, ei siis tarvitse ostaa kaupasta erikseen muovisia pakastusrasioita.  Ja rasiat voi koristella oman mielensä mukaan niin ei tarvitse katsella jääkaappia, joka on täynnä samanlaisia margariinirasioita.

Rasiat toimivat myös oivana astiastona piknikillä. Samassa pakkauksessa on niin soppa-astia kuin voileipälautanen (kansi)!

Kahvinkeitin uusiokäyttöön

Kahvinkeittimen suodatinosasta saa hyvän apuvälineen idätykseen.  Näin idätys helpottuu, ei tarvitse sähläillä harsojen kanssa kun vesi valuu itsekseen suodatinosan läpi.

Peltipurkeista kenkäteline

Isoista suola/maustekurkkutölkeistä saa rakennettua persoonallisen kenkätelineen. Purkit voi spreijata haluamallansa värillä ja sitten kiinnittää ruuvein ja mutterein yhteen esim. pyramidimuodostelmaan.

Nenäliinat lakanoista

Vanhoista lakanoista ja kulahtaneista t-paidoista saa palasiksi leikkelemällä hyviä kestonenäliinoja – pehmeämpää ja nenäystävällisempää kuin kertakäyttönenäliinat! Kestonenäliinat voit pestä ja käyttää aina uudelleen, ja pirteän väriset ja kuviolliset versiot ilahduttavat flunssan kourissa.

Vihkot uudelleenkäyttöön

Kannattaa tehdä muistiinpanot vanhoihin ala-asteen vihkoihin, joihin on jäänyt tilaa. Hauskaa lueskella vanhoja juttuja, eikä tarvii ostaa uutta paperia!

Hätäpesupussi kestohedelmäpussista

Onko pesupussisi kateissa, ja rintaliivit likaiset?

Ei hätää! Jos kunnon ekokuluttajana käytät kestohedelmäpussia, voit täyttää sen pesua varten ns. hienopyykillä. Pussi kunnon vetosolmulla kiinni, ja koko roska koneeseen pyörimään. Puhdistuu sekä pyykit että pussit.

Vaihtoehto shoppailurundille

Kaverin vaatteet näyttävät aina kivemmilta kuin omat vanhat. Järjestäkää kaverien kanssa vatteidenvaihtoiltoja ja vaihdelkaa keskenänne vaatteita sen sijaan että ostaisitte aina uusia. Kulutus.fi:n blogiteksti kertoo tarkemmat vinkit vaihtotapahtuman järjestämiseen!

Tee-se-itse -kestositeet

Jos suosit kankaisia kestositeitä kertakäyttöisten kuukautissuojien sijaan, saatat tarvita niitä useammankin kappaleen. Siteitä on helppoa ommella itse, ja niihin saa mainion kaavan siivellisestä kertakäyttösiteestä. Siivekkeitä pitää jatkaa hiukan, jotta niihin saa ommeltua nepparin ja side pysyy kunnolla paikallaan.

Side koostuu monesta kangaskerroksesta. Päälliskankaaksi sopii vettä imevä puuvilla, esimerkiksi vanha t-paitakangas. Sisään laitetaan esimerkiksi froteeta ja muita hyvin imeviä kankaita pari kerrosta. Niiden alle tulee kosteussulkukangas, esimerkiksi vanhasta sadetakista. Kaikkein alimmaisena on hyvä olla jämäkkä puuvillakangas, joka pitää siteen muodossaan. Reunat kannattaa huolitella siksak-ompeleella tai saumurilla.

Hanki samanmoisia kavereita

Ystävysty itsesi kokoisen ihmisen kanssa, jolla on hyvä vaatemaku. Jos tarvitset uusia vaatteita, voit vaihtaa tai lainata. Eri kokoisten ihmisten kanssa voit puolestaan kierrätellä ja pummia koruja, asusteita, kravatteja ja muita sellaisia pikkujuttuja, joita ei välttämättä tarvitse kaiken aikaa.

Laita kirjat kiertoon

Kierrätys on opintojen äiti. Koulukirjat kannattaa kurssin päätyttyä antaa eteenpäin kaverille tai vaikka kaupata niitä koulun ilmoitustaululla. Myös kaverin luentomuistiinpanot on hyvä kopsata ja laittaa kiertoon – edellyttäen, että käsiala on riittävän siivoa. Esseiden ja tenttivastausten kierrättämisessä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä kummallinen samankaltaisuus kaverin vastausten kanssa kyllä ennen pitkää huomataan…

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi