Vinkit ja niksit

Kasvissyönti säästää ilmastoa

Eläintuotanto kuormittaa valtavasti ympäristöä ja ilmastoa. Kasvissyöjäksi tai vegaaniksi ryhtyminen on ehkä tehokkain tapa, jolla pystyt yksilönä vaikuttamaan ympäristön hyvinvointiin. Jo lihankulutuksen vähentämisestä on hyötyä, mutta päätöksessä on helpointa pysyä, jos korvaa kaiken lihan ja maitotuotteet kasviperäisillä vaihtoehdoilla. Kasvisruokailu tulee myös monesti sekaruokavaliota edullisemmaksi. Netistä löytyy googlaamalla valtavasti maukkaita kasvisreseptejä!

Hedelmät karkkipussiin

Ruokakaupassa kannattaa pitää mukana kestohedelmäpussia, jottei tarvitse käyttää kaupan muovisia hedelmäpusseja. Jos kestopussi unohtui kotiin, hae karkkiosastolta paperipussi ja punnitse hedelmät tai vihannekset siinä. Olen tehnyt niin usein, eikä kassalla ei ole kommentoitu mitenkään. Paperipussin voi hyödyntää myöhemmin kotona biojätteen pakkaamisessa.

Vaihda riisi kotimaiseen

Riisin sijaan kannattaa suosia ruuanlaitossa kotimaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi ohraa. Riisin viljelyyn kuluu hurjat määrät vettä ja sen kuljetuksesta syntyy päästöjä. Ohra sopii mm. risottoon ja pataruokiin, miksei myös vaikka sushiin!

Käytetty kone uuden sijaan

Uutta kannettavaa tietokonetta hankkiessa kannattaa miettiä, kelpaisiko käytetty. Sellaista kannattaa harkita varsinkin, jos ei hermostu siitä, ettei koneen akku enää kestä pitkiä aikoja irti pistokkeesta ja on valmis ottamaan tärkeistä tiedostoista säännöllisesti varmuuskopioita kovalevyvaurioiden varalta. Tarjolla on firmoja, jotka myyvät ammattilaiskäytössä olleita tietokoneita kuluttajille, ja esimerkiksi Cimos antaa jopa takuun myymilleen läppäreille.

Ekoa herkkua leivän päälle

Juustoja ja leikkeleitä ekologisempi maukas leiväntäyte on omatekoinen hummus, jossa on mukavasti proteiinia ja joka täyttää vatsaakin hyvin. Hummusta voi valmistaa muussaamalla keitettyjä papuja tai kikherneitä sekä yhden valkosipulinkynnen tilkkaan vettä. Mukaan voi laittaa lusikallisen oliiviöljyä ja tahini-seesamtahnaa sekä mausteita oman maun mukaan. Nam!

Ekompaa pikaruokaa

Ruokakaapissa kannattaa pitää hyvää varastoa ruokaisia, nopeasti valmistettavia kuivatuotteita, kuten linssejä ja soijarouhetta sekä vaikkapa säilykepapuja. Kun palaa väsyneenä kotiin mökiltä tai reissusta, ei tarvitse raahautua heti kauppaan, kun kotoa löytyvät ainekset pikaiseen ”hätäruokaan”. Näin ei tule myöskään kiusausta poiketa asioimaan perinteisempiin pikaruokapaikkoihin!

Lähimatkailu avartaa

Kesälomamatkalla kannattaa suunnata lähelle Pohjoismaihin julkisilla kulkuvälineillä: junalla, bussilla ja laivalla. Parasta on, jos pääsee majoittumaan paikallisten kaverien luona – säästyy sekä rahaa että hotelliasumisen kuluttamia luonnonvaroja.

Ekologiset kuukautissuojat

Kertakäyttöiset kuukautissiteet ja tamponit tuottavat vuosittain valtavan määrän jätettä. Niiden sijaan kannattaakin ostaa ekokaupoista kankaisia kestositeitä, jotka voi pestä ja käyttää uudelleen monta kertaa. Plussana iloisen värikkäät kestositeet piristävät päivää, puuvillainen pinta tuntuu hyvältä ihoa vasten eikä aiheuta allergiaa. Siteitä on helppo tehdä myös itse.

Kodin puhdistusaineita

Etikkaa voi käyttää kaikkien kodin pintojen puhdistukseen saippuoiden sijasta. Myös soodalla on monia käyttötarkoituksia: sitä voi käyttää pesuaineena, myös hiustenpesussa. Näin säästyy rahaa eikä tarvitse ostaa kaikensorttisilla kemikaaleilla kuorrutettuja saippuoita.

Osta ympäristömerkittyä

Jos jotain on melkein pakko ostaa – niinkuin vaatteita, wc-paperia ja saippuaa – niin osta ympäristömerkittyä. Pohjoismainen ympäristömerkki ja EU:n ympäristömerkki takaavat että ostoksesi on ympäristön kannalta parhaiden joukossa muihin vastaaviin tuotteisiin verrattuna.

Kestohedelmäpussit

Potuttaako kaupassa vihannesten pakkaaminen muovipusseihin? Hanki esimerkiksi luontokaupasta kestohedelmäpussi, tai ompele se vanhasta valoverhosta. Kun pidät kertohedelmäpussia mukanasi, et tarvitse muovipussia hedelmä- tai vihannesosastolla.

Soijamaito + kahvi = <3

Soijamaito on hyvä vegaaninen vaihtoehto tehotuotetulle lehmänmaidolle. Se voi tosin olla kahvin kanssa eksoottinen tuttavuus, sillä se muuttuu kuumassa juomassa helposti härskin näköiseksi.

Juoksettumista voit estää sillä, että laitat maidon ensin kuppiin, ja kaadat kahvin hi-taas-ti sen päälle. Tämän jälkeen kupposen pitäisi kelvata nirsommallekin nipottajalle, joka häiriintyy siitä, että kahvimaito näyttää pilaantuneelta.

Tee oma muovailuvahasi

Ahdistaako? Kokeile muovailua, se on terapeuttista! Vahan voi valmistaa itse. Siihen tarvitaan 0,5 l kiehuvaa vettä, 0,5 l vehnäjauhoja, 2 dl suolaa, 2 rkl öljyä ja 1,5 rkl alunaa – alunaa saa apteekista, ja sitä käytetään mm. deodoranttikivissä, aika siedettävää tavaraa siis. Jos haluat kivan väristä vahaa, sekoita joukkoon myös teelusikallinen tai pari karamelliväriä. Sekoita kuivat aineet kiehuvan kuumaan veteen, vaivaa tasaiseksi ja päästä luovuutesi valloilleen. Vaha säilyy kannellisessa astiassa.

Talvella kannattaa tietenkin muovailla lumesta, jos sellaista sattuu ympäristössä olemaan…

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi