Kuvituskuva

Yksi tapa miten melusta tulee itsestäänselvyys

Oletko ajatellut, että voit vaikuttaa siihen, mikä kuulostaa normaalilta äänimaisemalta tulevien kaupunkisuunnittelijoiden, päättäjien ja kansalaisten mielestä? Itse mietin sitä pistäytyessäni entisessä kotikaupungissa, jossa kevät eteni normaalisti. Linnut konsertoivat, mistä sain mielettömän elämyksen siinä entisen kotitaloni kuistilla. Kuulostaapa hienolta! Kotona Helsingissä kantautuu parvekkeelle läheisen ison tien meteli. Minua se tie on häirinnyt alusta asti – metelin, saasteiden ja ihan esteettisten syidenkin takia. Sitä paitsi inhoan autoja.

Kun muutin ensimmäiseen opiskelukaupunkiini Turkuun (ensimmäiseen, jos ei lasketa kahta vuotta kansanopistoissa maaseudulla) sijaitsi kämppä vilkasliikenteisen, yksisuuntaisen tien varrella. Asunnonnäytössä en tajunnut kiinnittää tähän seikkaan huomiota ja vuokrasopimus tuli kirjoitettua ilman autoasian pohtimista. Ensimmäisenä yönä uudessa kodissa unen läpi kantautuikin liikenteen humu, kuten sen jälkeen kaikkina muinakin öinä. Mikäli halusin tuulettaa en pystynyt keskittymään yhtään mihinkään. Autojen meteli hermostutti ja häiritsi. Ihmettelin, miten kukaan voi asua sellaisessa paikassa.

Sitten tapahtui jotain. Totuin siihen, että autot tunkivat tajuntaan joka päivä ja yö. Opin sulkemaan liikenteen humun pois tajunnasta. Uskoin, että autot eivät vaikuttaneet ajatuksiini ja olemiseeni. Osasin olla tyytyväinen jopa siitä, että suomalaisessa kaupungissa liikenteen ja saasteiden määrä on verrattain vähäinen maailman mittakaavassa. Kuitenkin aina rauhallisemmassa ympäristössä tuntui kodikkaammalta: korvat, ajatukset ja koko keho rentoutui, kun liikenteen melun sijaan kuului vaikka veden solinaa tai tuulen suhinaa. Seuraavien asuntojen suhteen tärkeä kriteeri oli, etteivät ikkunat saaneet missään tapauksessa olla kadun puolella eikä vieressä saanut olla kolmekaistaista helvetinväylää.

Uusimman asunnon suhteen kriteeristä luovuttiin, koska kämppä oli saatava äkkiä ja olin ravannut jo ties kuinka monessa asunnonnäytössä vauvamahani kanssa. Ajattelin, että eihän se Turunkaan kämppä nyt aivan mahdoton ollut, ja siinä se autotie oli vielä lähempänä ikkunoita… Asunto täytti niin monta muuta, tärkeämmältä tuntuvaa kriteeriä. Ja asuuhan moni muukin vilkasliikenteisen tien varrella, eikä se heitä häiritse ollenkaan. Ja lähellä keskustaahan on kaikkialla paljon liikennettä. Joten niin sitä vaan päädyin nukuttamaan vastasyntynyttä vauvaa liikenteen humussa.

Vasta nyt, kun vauva kuunteli vaunuissaan lintujen kevätsirkutusta, myönsin itselleni, mitä oli tapahtunut. Olin luonut lapselle äänitodellisuuden, jota itse asiassa pidän epäinhimillisenä. Olin ollut välillä jopa tyytyväinen siitä, että saatoin työntää vaunuja kaupungilla eikä lapsi välittänyt, vaikka korvan juuressa jyrisi neljän ruuhka tai jokin yht’äkkinen kova auton ääni lävisti tajunnan. Helpottihan se elämääni sillä hetkellä. Mutta kun lapsi sai kuunnella luonnon omia ääniä, tajusin miten luonnoton tilanne kotipuolessa vallitsee.

Mitä, jos vähän myöhemmin lapsi ahdistuu kesämökilla metsän hiljaisuudesta ja kaipaa rantakoivujen suhinaan vesiskootterien kotoista pärinää? Mitä jos hänen kriteerinsä uuden kodin hankinnassa ovatkin päinvastaiset kuin minulla – jos hän haluaa sen kolmikaistaisen kadun tunteakseen olonsa kotoisaksi? Entä, jos hän tottuukin pois luonnon äänistä, hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta? Ajatus tuntuu absurdilta, mutta samalla tavallahan ihmiset ovat jo tottuneet siihen, että yölläkin on oltava valoisaa (katuvaloja, mainosvaloja, aina päällä olevia pihavaloja). En halua itse olla osasyyllinen, jos lapsen maailmankuvan keskeisiä elementtejä ovat asfaltti, pakokaasut ja moottoriajoneuvojen katkeamaton ääni, ja vastaavasti luontoäänet tuntuvat eksoottisilta. Huomaan, ettei minunkaan tarvinnut kauan elää niistä erossa, kun ne melkein jo siltä tuntuivat.

Jos on lapsesta asti tottunut johonkin, vaikka hyvin epäluonnolliseen tai jopa häiritsevään elementtiin, sen kanssa osaa paremmin elää. Osaa, kun on pakko oppia. Toki se saattaa tarkoittaa sitä, ettei joku autotie opiskelukämpän ikkunan alla vie yöunia, mutta hyöty saattaa sittenkin olla lyhytaikainen. Se tarkoittaa myös sitä, ettei ehkä näe tarpeelliseksi pyrkiä rakentamaan toisenlaista todellisuutta – esimerkiksi autotonta keskustaa tai autotonta elämäntapaa. Kaupungit rakennetaan jatkossakin autojen ehdoilla. Ja ehkä jonain päivänä on ihan normaalia kävellä kadulla hengityssuojain kasvoilla.

En halua omalta osaltani olla luomassa sellaista tulevaisuutta, jossa melu on itsestäänselvyys ja jopa luonteva osa elinympäristöä. Vaikka ihmiset siihen tottuisivatkin, ei se ole hyväksi. Se, millaisessa ympäristössä oma lapseni kasvaa, on vain yksi tekijä siinä, millaiseen todellisuuteen hän tottuu, mutta en vähättelisi sen tekijän merkitystä. Näin ollen seuraavan asunnon kriteeriksi tulee taas meluvapaa vyöhyke, ja sen kaistaleen etsiminen alkakoon vaikka välittömästi.

Tagit: ,

3 kommenttia

  1. Olen törmännyt sellaiseen tietoon, että fysiologisesti meluun ei totu. Eli vaikka liikenteen äänet eivät enää tietoisesti häiritsisikään, elimistön stressitaso joka tapauksessa nousee, millä on haitallisia terveysvaikutuksia.

  2. Tämä on kyllä niin tärkeä aihe! Ja Minnan esittämä seikka on mielenkiintoinen. Olin juuri kommentoimassakin siitä, että vaikka meluun ikään kuin tottuisi, niin stressiä se melu aiheuttaa silti. Jotenkin kauhea ajatus, että lapsi voisi sillä tavalla tottua meluun, ettei isompana osaisi arvostaa hiljaisuutta. Toivottavasti se ei ihan niinkään ole!

    Olen itse aina asunut onnekkaasti tarpeeksi kaukana autoteistä, mutta poikaystävän luona on tullut koettua tien yläpuolella asumisen kauhut..

  3. Mm Japanissa ja Kiinassa on jo nykyään arkipäivää käyttää hengityssuojaimia kaupungilla kävellessä. Suomen kaupungeissa ei tähän varmaan víelä vähään aikaan jouduta edes kireiden pakkasjaksojen aikaan… Mutta tuo melu kyllä on kaupungeissa ikävä tosiasia täällä Lintukodossammekin. Onko kukaan mahtanut tutkia, miten paljon liikennemelu alentaa pikkulasten kuuloaistia, kun he ovat vanhempineen ja huoltajineen liikenteessä mukana keskikaupungeilla?

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi