Kuvituskuva

Uudenvuodenlupaus: kuluttajasta kansalaiseksi

Vuoden vaihtuessa moni tekee uudenvuodenlupauksen. Ehkä kaikkein yleisimpiä lupauksia ovat oman hyvinvoinnin parantamiseen liittyvät lupaukset: aloitan kuntoilun, vähennän karkinsyöntiä, pidän tipattoman tammikuun. Yleistymään päin ovat kuitenkin myös lupaukset, joilla pyritään ekologisempiin ja eettisempiin kulutusvalintoihin: vähennän lihansyöntiä tai autoilua, en enää osta halpatuotettuja vaatteita.

Jotenkin yllä mainitut vaihtoehdot eivät innostaneet. Viime aikoina olen miettinyt paljon kuluttajan vaikutusmahdollisuuksia. Sanotaan, että markkinat ovat kuin äänestyspaikka. Ostopäätös on vähintään hiljainen hyväksyntä tuotantotavoille ja siihen liittyville vaikutuksille. Todella iso ongelma on kuitenkin, että näistä asioista ei ole helposti saatavilla selkeää tietoa.

Jos asioita vähänkin alkaa selvittää, hyväksynnän tekee monen tuotteen kohdalla vain pitkin hampain. Silloin voi yrittää turvautua reiluun kauppaan, luomuun tai muihin ”ekotuotteisiin”, mutta näitä tuotteita on loppujen lopuksi aika vähän. Sellaista tuotetta ei voi äänestää, jota ei ole olemassa. Silloin turvaudun usein käytettynä ostamiseen. Voi myös jättää kokonaan ostamatta sen merkiksi, että ei hyväksy nykyisiä tuotantotapoja. Se ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertaista. Ei ole olemassa reilun kaupan jääkaappeja, mutta en silti jätä jääkaappia ostamatta.

Entäpä sellainen uudenvuodenlupaus, että avaa lompakon sijaan suunsa? Eikä vain kaupassa, vaan myös töissä, kotona, tuttavien seurassa. Kysyisi – vaatisi – tarkempaa tietoa. Antaisi palautetta ja kertoisi, mitä hyväksyy ja mitä ei. Vaatisi vaihtoehtoja ja olisi mukana luomassa niitä. Ottaisi yhteyttä poliitikkoihin lainsäädännön muuttamiseksi ja virkamiehiin lain soveltamisen muuttamiseksi. Sanoisi ääneen kahvipöydässä eriävän mielipiteensä, kun joku taas kerran laukoo, että hyvä tulevaisuus voi rakentua ainoastaan kulutuksen ja tuotannon kasvun varaan. Silloin on astunut kuluttajan roolista kansalaisen rooliin.

Aktiivista uutta vuotta!

Tagit: , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi