Kuvituskuva

Terveellinen on puhdas on hyvä on eko

Mielikuvamainonnassa tuotteen terveellisyys liitetään usein yhteen ekologisuuden ja kestävän tuotantotavan kanssa. Kuluttajille yhteys on niin vahva, että he tuntuvat vaativan ekologiselta ja reilulta tuotteelta sitä, että se päihittää muut tuotteet terveellisyydellään.

Yritän syödä terveellisesti, liikkua, välttää myrkkyjä ja niin edelleen – niin kuin varmaan suurin osa meistä. Olen kiinnostunut uutisista, joissa kerrotaan, millä ruualla on todettu minkäkinlaisia terveysvaikutuksia, mutta en jaksa innostua kalliista terveyspirtelöistä tai raakasuklaasta. Reilun kaupan luomusuklaa on paremman makuista. (Kaikkein parhaimman makuisia ovat tummat luksussuklaat, jotka eivät suureksi harmikseni ole reiluja.)

Käyn ekokampaamossa, mutta en jaksa huolestua siitä, että juon vettä satunnaisesti muovipullosta, josta saattaa liueta haitallisia kemikaaleja.

Minulle riittää, että tuote on valmistettu kestävästi: ekologisesti ja niin, että tekijöiden työolot ovat kunnossa. Jos tuote sen lisäksi on erityisen terveellinen, se on plussaa, mutta en vaadi siltä superterveysominaisuuksia.

Suuri osa kuluttajista ajattelee päinvastoin. He ostavat tuotteita, joita markkinoidaan terveellisyydellä. Jos tuote sen lisäksi on kestävästi tuotettu, se on heille plussaa.

Yhtäältä eettisen tuotteen kannalta on hyvä, jos terveellisyys ja eettisyys liitetään yhteen. Silloin tällöin joku kuluttaja saattaa valita kestävän tuotteen siksi, että hän mieltää sen terveelliseksi, vaikka tavallinen tuote olisi aivan yhtä terveellinen – tai yhtä epäterveellinen.

Toisaalta ongelmana on se, että terveyslupauksesta tulee koko tuotetta määrittävä tekijä. Jos lupaus ei pidä tai se todetaan perättömäksi, terveyskuluttaja jättää tuotteen hyllylle, koska kestävyys ei hänelle ole ostopäätöksen veroinen arvo. Näin voi käydä silloinkin, kun valmistaja ei ole mitään edes luvannut, vaan kuluttajat itse ovat luoneet mielikuvan terveellisyydestä.

Luin vähän aikaa sitten otsikon, jossa varoiteltiin siitä, että myös ekologisesta kosmetiikasta voi saada allergian. Hyvä, että varoiteltiin. Otsikko kertoo siitä, miten sokeasti ihmiset uskovat ekokosmetiikan kaikkivoipaisuuteen. Ekologinen kosmetiikka on kasvipohjaista, mitäpä muutakaan, ja monet ovat allergisia kasveille. Sen luulisi olevan itsestään selvää, mutta se ei ole, koska mielikuvissa kuluttajat liittävät ekokosmetiikan puhtauteen ja terveellisyyteen, kun taas ”allergisoiva” on mielikuvissa kemikaalitäytteistä myrkkyä.

Tagit: , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi