Kuvituskuva

Talvihaalarit

Eräänä päivänä leikkipuistossa huomasin, että monella lapsella oli hirveän kiva talvihaalari. Yhdellä oli kirkkaanpunainen ja toisella ruskea, mutta niissä kaikissa oli jotain raikasta. Ne olivat yksinkertaisia, mutta suunniteltuja. Niissä ei ollut mitään turhaa.

Katselin oman lapseni kirppishaalaria uusin silmin. Se oli auttamattoman vanhanaikainen. Violetin haalarin ylävartalon kohdalla oli leveä valkoinen kaistale, jonka sivuissa kulkivat heijastinnauhat.

Ostin haalarit kirpputorilta ahdistuneena, koska keskustelu lasten ulkovaatteiden ominaisuuksista saa minut toivomaan, että voisin paeta. Kun löysin sopivan ja hyväkuntoisen haalarin, huokaisin helpotuksesta. Ongelma olisi ratkaistu toistaiseksi.

Mutta nyt keväisessä auringonvalossa valkoinen kaistale näytti nuhruiselta. Kun lapsi kumartui tonkimaan maata, huomasin selässä irtolangan. Pipokin oli likainen.

Aloin sääliä itseäni ja lastani. Tuntui, että olin muita vanhempia nuhruisempi. Vaikutimme laiminlyödyiltä.

Tuota ulkopuolisuuden tunnetta on vaikea kuvailla tarkasti, mutta se on tärkeä, koska se on kulutusyhteiskuntamme ydintunteita.

Siihen liittyy pelko, että lastani vanhanaikaisissa haalareissa kohdellaan huonommin kuin muita. Ikään kuin ne viestittäisivät alitajuisesti muille, että koska tämän lapsen äitikään ei välitä hänestä tarpeeksi ostaakseen hänelle kauniita haalareita, niin miksi muidenkaan pitäisi kohdella häntä hyvin.

Ja toisaalta taas tilanne saa minut tuntemaan itseni petetyksi: miksi kukaan ei kertonut, että violetit haalarit eivät ole riittävän hyvät! Jonkun olisi pitänyt kertoa, että tänä talvena haalarit näyttävät tältä, eikä niissä ole valkoista kaistaletta. Kaikkien kavereiden lapsilla on kivemmat kirppishaalarit. Hekin varmasti ovat salaa ihmetelleet, miksi tyydyin niin rumiin.

Keskustelupalstat ovat täynnä pähkähulluilta kuulostavia vanhempia, jotka väittelevät tuhat euroa maksavien lastenvaunujen ominaisuuksista. Usein he kertovat syyn intoiluunsa suoraan: minun lapselleni hankitaan vain parasta. Ei tavaroilla tietenkään ole mitään tekemistä vauvan kanssa, jolle ne ostetaan. Vanhemmat ostavat tavarat itseään varten – näyttääkseen muille, miten rakastavia ja hyviä vanhempia he ovat.

Olen suhtautunut materialismiin turvautuvien vanhempien asenteeseen säälivästi: eivätkö he luota oman rakkautensa riittävän? Ja jos he vakuuttavat maailmalle rakastavansa jälkikasvuaan ostamalla näille kalliita tavaroita, miten minä poikkean heistä häpeämällä kirppishaalareita?

En epäile omia tunteitani, enkä enää usko brändivanhempienkaan epäilevän. Pelko ulkopuolisuudesta on syötetty meihin.

Ennen köyhät ja rikkaat erotti helposti vaatteista. Nykyisin se on paljon vaikeampaa. Tarvitaan kalliita merkkejä ja toisaalta myös vihkiytymistä, jotta ne tunnistaa. Halvat haalarit ovat usein yhtä kivannäköiset kuin kalliit. Siksi joukosta erottuu vain silloin, kun malli ei ole uusi.

Uudet haalarit on niin helppo ostaa, eivätkä ne edes maksa kovin paljon. Miksi kiellän lapseltani jotain niin vaivatonta ja miellyttävää? Näin kuiskii kulutuslogiikka ja törkkii suoraan syyllisyyden kipeään haavaan.

Vähän kauhulla mietin, miten selviän tulevasta, jos nämä ajatukset hiipivät päähäni jo puolitoistavuotiaan kohdalla. Mitä sitten, kun hän on viisi, yhdeksän, kolmetoista?

Mutta vielä tällä erää ekominuuteni voitti. Napsaisin irtolangan haalarista ja mietin vaatteen pitkää elämää. Se on tehty kestämään ja se on palvellut hyvin jo ainakin omaa lastani ja Olgaa, jonka nimi lukee haalarin niskalapussa. Esteetikkominäni on vähän nyrpeä, mutta murjottakoon. Lapsi sen sijaan tarjosi minulle märkää hiekkaa ja hymyili. Violetti väri sopii hänelle oikeastaan aika hyvin.

 

 

 

 

Tagit: , , , ,

3 kommenttia

  1. Ilman muuta on järkevää ostaa lapselle kirppisvaatteita, teen niin itsekin. En näe paljoa järkeä siinä, että ostaisin kaupasta uudet haalarit muutaman kuukauden välein. Nelivuotias kasvaa aika kiivaasti. Kirppisvaatteet lapsille ovat myös usein aivan priimakunnossa – se vanhanaikainen nallekuvio nyt on pientä. Nelivuotias lapseni ei ainakaan vielä ole keksinyt ryhtyä vaatimaan uutta angrybirdsvaatetta, vaan juttelee iloisesti että uusi mekko on kirppikseltä. Toivon, että hän säilyttäisi aina tuon ideologian. Aika näyttää…

  2. Samanlaisia tunteita olen minäkin kokenut hiekkalaatikon laidalla, kun omat lapseni on puettu sekalaisiin serkkujen vanhoihin ja kirppareilta löytyneisiin vaatteisiin. Kotona kuteet näyttävät ihan kivoilta, mutta muiden lasten upouusiin merkkivaatteisiin verrattuna hieman nuhruisilta ja satunnaisesti valituilta. Pienet lapset kuitenkin viisveisaavat asiasta ja niin minäkin yritän tehdä. Kiusaus ostaa uutta on tietenkin suuri. Poikkeuksen tein tänä keväänä esikoisen (3,5 v.) talvihaalarin kohdalla, kun entinen kirppishaalari jäi pieneksi. Ostin hänelle juuri tuollaisen kirkkaanvärisen ja ihanan talvihaalarin uutena netistä. Ja täytyy sanoa, että ostos oli onnistunut. Haalaria pidetään noin 3/4 vuodesta, joka päivä, joten on itsellekin ilo tuijottaa niin kivannäköistä ja kekseliästä vaatetta ja nähdä lapsenkin iloitsevan siitä. Ei sillä, etteikö lapseni olisi vilpittömän innoissaan kaikista käytetyistäkin vaatteista, joita hän saa. Mutta jos jotain haluaa ostaa uutena, niin haalari ei ole huonoimmasta päästä.
    Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksesta, kannetaan ylpeydellä kirpparivaatteitamme, meitä on kuitenkin monia!

  3. On jotain mystistä näissä uusissa vaatteissa verrattuna käytettynä ostettuihin. Ei vain lasten toppavaatteiden kanssa vaan ihan kaikissa vaatteissa -myös aikuisten.
    Ne kirpparilta ostetut ei-niin-raikkaannäköiset haalarit olivat kerran upouudet, tyylikkäät ja ”ajan hengen mukaiset”. Kului vaikkapa viisi vuotta, muotivärit ja -leikkaukset vaihtuivat. Ja samalla nämä viisivuotiaat käyttökelpoiset haalarit muuttuivat näennäisesti tunkkaisiksi, nuutuneiksi ja kulahtaneiksi. Ja sama psykologinen ilmiö pätee paitsi lasten toppavaatteissa niin muissakin lasten ja aikuisten vaatteissa.
    Kuljetaan silti päät pystyssä kirpapritamineissamme! Meidän jäljiltämme Maailma ei ole niin kulahtanut ja tunkkainen kuin aina uutta neitseellistä vaatetta ostavien jäljiltä. Kirpparivaate on myös eettisesti kestävämpi vaihtoehto.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi