Kulutus.fi
Kuvituskuva

Söisitkö purkitettua jättiläispandaa?

Maaliskuun alussa luonnonsuojelusta kiinnostuneita ystäviäni täynnä oleva Facebook täyttyi uutisilla Kiinasta: vaikka jättiläispandan elinalueet ovat edelleen uhattuina, niiden määrä oli suojelutoimien vuoksi kasvanut lähes seitsemällätoista prosentilla vuodesta 2003. Uutinen oli hyvä, mutta joka kerta, kun näen ihmisten ylistävän jättiläispandaa, minulle tulee mieleen tonnikala.

En ole ensimmäinen, joka on verrannut näitä kahta lajia toisiinsa, eikä ihme: sekä jättiläispanda että tonnikalalajit ovat vaarassa kadota ihmisen toiminnan vuoksi. Erona kuitenkin on, että vaikka valtamerten ennustetaan nykymenolla olevan kalattomia 2050-vuoteen mennessä, ihmiset syövät edelleen vuosittain useita miljoonia kiloja tonnikalaa.

Moni ei tunnu välittävän tonnikaloista samalla tavoin, kuin pandoista. Vaikka kyllä jotkut suuryritykset väittävät välittävänsä. Mutta mitä tämä välittäminen käytännössä tarkoittaa? Säilykehyllyn edessä seisoessa huomaa, että monissa tonnikalapurkeissa on delfiinin kuva. Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että kalastus on tapahtunut pyydyksillä, joista merinisäkkäät pääsevät uimaan ulos. Todellisuudessa delfiiniystävälliseen tonnikalaan liittyy paljon ongelmia. Vaikka merinisäkkäitä kuoleekin vähemmän, tonnikalapyydyksiin jää edelleen runsaasti lajeja, joita teollisuus ei huoli.

On olemassa muunlaistakin välittämistä. MSC (Marine Stewardship Council)-sertifioidusta tonnikalasta on puhuttu kestävän kehityksen mukaisen pyydystämisen lippulaivana. Sertifikaatti tarkoittaa teoriassa sitä, että tonnikala on pyydetty kestävin, ympäristöä vahingoittamattomin menetelmin. Lukemani mukaan MSC on kuitenkin vaikutusvaltaansa kasvattaakseen kiirehtinyt hyväksymään satoja hakemuksia sertifikaatilleen eri puolilta maailmaa, vaikka tutkijat ovat olleet sitä mieltä, etteivät monien hakemuksissa mainittujen alueiden kalakannat ole tarpeeksi hyvin tunnettuja tai kestävällä tasolla teolliseen kalastukseen. MSC on siis ekologisesti epäselvä sertifikaatti, joka on muun muassa mahdollistanut tieteelle vielä suhteellisen tuntemattoman hammaskalan luvallisen pyydystämisen.

Tonnikalaa pyydystetään myös pitkäsiimalla, Lienee tarpeen mainita, että jokaista tonnikalaa kohti koukkuihin kuolee noin neljä haita.

Joku on varmasti kuullut myös kasvatetusta tonnikalasta. Muun muassa äärimmäisen uhanalaista, valtavan kokoista sinievätonnikalaa kasvatetaan valtavissa valtamerialtaissa. Ongelmana on, että sinievätonnikaloja ei ole saatu syntymään vankeudessa. Sinievien kohdalla kasvattaminen tarkoittaa kalojen vangitsemista siihen asti, kunnes ne vedetään vedestä ja tapetaan. Jokainen tonnikala on siis peräisin valtamerestä. Jokainen tonnikala on peräisin hauraasta, merten elämää ylläpitävästä ekosysteemistä. Sinievätonnikalakannat ovat huvenneet 92 prosenttia 1950-luvulta lähtien.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että suuryritykset, jotka tienaavat rahaa tonnikalojen joukkoteurastuksella, eivät voi olla aidosti huolissaan pyydyksiin päätyvien olentojen hyvinvoinnista. Syy delfiiniystävällisyyteen ja sertifikaattiin on nimenomaan ihmisten kasvava tietoisuus siitä, ettei kuluttaminen tapahdu tyhjiössä. Mutta tosiasia on, että sitä tonnikalamäärää, mikä maailmassa käytetään vuosittain, ei yksinkertaisesti ole mahdollista kalastaa täysin kestävin menetelmin. Pelkällä tiedostamisella ei siis maailmaa muuteta. Tiedostamisen on muututtava sanoista teoiksi – tai tekemättä jättämisiksi.

Ympäristöjärjestöjen puututtua asiaan ja kuluttajien tullessa entistä tietoisemmiksi valinnoistaan yritykset ovat aloittaneet viherpesun, johon meidän ei tulisi tuudittautua. Suoraan sanoen ihmettelen sitä, miksi Suomessa on ylipäänsä pakko syödä tonnikalaa. Sen sijaan, että kuluttajina hyväksyisimme sinisilmäisen toiveikkaina yritysten tarjoaman hyvän mielen, voisimme miettiä, miksi ostamme toiselta puolelta maailmaa peräisin olevaa, teollisesti pyydettyä kalaa.

Kun katsoin videon, jolla teurastettiin tonnikaloja, en nähnyt mitään olennaista eroa sen ja palkitun The Cove -elokuvan julman delfiinien joukkoteurastuksen välillä. Tukehtuvia, verta vuotavia kaloja potkittiin, hakattiin ja lyötiin teräaseilla, kunnes ne makasivat liikkumatta veneessä. Mielestäni ei ole eettistä eikä ekologista suosia vaarantuneista kannoista peräisin olevaa kalaa, joka on ennen lautaselle päätymistään kohdannut tuskallisen, kituvan kuoleman.

Luonnontieteitä ja laitesukellusta rakastavana minua kummastuttaa asenne, joka ihmisillä on kaloja kohtaan. Vaikka ne ovat uusien tieteellisten tutkimuksien mukaan hyvinkin komplekseja olentoja, ne nähdään yleisesti edelleen lähinnä merten ”vihanneksina,” joita eivät koske samat säännöt tai lait, kuin monia muita eläimiä. Ihmiset menevät sukellusretkille ihailemaan kaloja – ja syövät niitä heti vedestä tultuaan lounaaksi. Harva villieläin saa osakseen tällaista kunnioituksen puutetta.

Väkisin sitä miettii, miten tonnikalaa syövät ympäristöihmiset reagoisivat, jos jättiläispandoja tapettaisiin ja syötäisiin tällä tavalla. Entä olisiko tämän uhanalaisen lajin tappaminen yhtään sen oikeutetumpaa tai järkevämpää, jos sitä tarkastelisi sertifikaatin takaa?

Tuntuu, että täällä länsimaissa päivitellään usein sitä, miten Aasian maissa ei anneta arvoa uhanalaisille lajeille, ja kuitenkin samalla suunavauksella haukataan tonnikalapizzaa. Suurin osa meistä ei tietenkään söisi jättiläispandaa, vaikka sitä myytäisiinkin purkeissa. Miksemme siis jätä tonnikalaa kaupan hyllyyn?

 

Tagit: , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi