Kuvituskuva

Sikojen taivas ja muita Amerikan oppeja

Matkustin kuun vaihteessa ensimmäistä kertaa elämässäni Amerikkaan, Chicagoon. Lakkaamattoman kulutusjuhlan ihmemaassa kaikki ei (onneksi) ollut aivan sitä mitä amerikkalaiset tv-sarjat ja elokuvat antavat ymmärtää, mutta ikäviltä yllätyksiltäkään en välttynyt.

Paikan päällä aiemmin käyneet kollegani varoittelivat minua etukäteen siitä, että ravintoloista on liki mahdotonta kasvisruokaa. Löysin roskaruokapaikkojen ihmemaasta kuitenkin mainioita aasialaisia ruokapaikkoja, joista yhdessä söin ehkä elämäni parhaan tofuwokin! Myös paikallista perinteistä piirakkamaista pizzaa sai kasvisversiona (muutama paprikapalanen upotettuna venyvään, valuvaan usean sentin paksuiseen juustotäytteeseen).

Esikaupunkialue oli suunniteltu autoilijoille: etäisyydet olivat suuria eikä highwayn vierellä ollut kävelyteitä. Pari kertaa uhmasin henkeäni loikkimalla kuusikaistaisen tien yli toisella puolella sijaitsevaan ravintolaan, kun suojatietä ei ollut mailla halmeilla. Keskustaan oli kuitenkin hyvät junayhteydet ja julkisen liikenteen käyttö oli tehty helpoksi. Keskustan alueella bussit, metrot ja rämisevät vanhat junat toimivat oikein hyvin.

Hotellin aamiainen nautittiin kertakäyttöastioista ja niitä käytettiin toki myös jokaisessa vähänkään pikaruualta haiskahtavassa ravintolassa. Roskaamista kenties yritettiin kompensoida keskustan roskiksiin asennetuilla aurinkopaneeleilla, ties mitä ne sitten roskille tekivätkään. Jotkut tarttuivat poisheittokulttuurinkin keskellä mahdollisuuteen kierrättää tavaraa järkevästi, sen todisti aamuinen muovipussien ja laatikkojen torni kierrätysmyymäläketju Goodwillin tavaranlahjoituspisteen ulkopuolella.

Valtavassa tiede- ja talousmuseossa näin vilahduksen muutamasta asiasta, joita en millään voinut sulattaa. Maatalouden toimintaa esittelevä näyttelyosio halusi antaa (enimmäkseen lapsista koostuvalle) kävijäkunnalle söpön ja siloitellun kuvan ruokamme alkuperästä. Mukana ollut mieheni huokaisi, että onneksi Suomessa lapsia vielä viedään kotieläintiloille lehmiä katsomaan, eikä heidän tarvitse tyytyä silittelemään valtavaa muovilehmää ja taputtelemaan karsinassaan tyytyväisesti hymyilevää emakkopatsasta.

Näyttelyn seinille ripustetut infolaatat vain vahvistivat keinotekoista tunnelmaa. Sikojen kasvatuksesta kertova laatta oli otsikoitu ”Hog Heaveniksi”, sikojen taivaaksi – ovathan siat karsinoissaan turvassa niin taudeilta kuin ikäviltä sääolosuhteiltakin, ja erittäin ravitsevaa ruokaa on tarjolla yllin kyllin! Kuka kertoisi lapsille, että todellisuudessa ruoka jota syötetään on aivan liian ravitsevaa, ja turvallinen ympäristö on myös aika virikkeetön?

Maanviljelyksestä kertovassa kulmauksessa oli esillä vierekkäin geenimuunneltu maissikasvi ja toinen, taudin runtelema ressukka. Kuinka paljon paremmalta geenimuunneltu näyttääkään, ja lisäksi se säästää viljelijän aikaa ja rahaa! Vai miten se menikään? Toivon, että tuossa kulttuurissa kasvavat lapset törmäävät jossain toisenkinlaisiin totuuksiin. Ehkä niitä oli sielläkin ympärilläni, tai ehkä sikojen taivaalla viitattiinkin siihen paikkaan, jossa kärsimykset ovat vihdoin ohi ja eläin pääsee viimein kokemaan aidon auringon paisteen.

Tagit: , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi