Kuvituskuva

Reilu juttu

Reilun kaupan viikon kunniaksi Suomi sai vieraita Malawista, Kaakkois-Afrikasta. Kaksi paikallista sokeriruo’on viljelijää, Charity Mzongwe ja Aubrey Chilenje, saapuivat Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kutsumina kertomaan Reilun kaupan vaikutuksista elämäänsä. Reiluun kauppaan on liittynyt paljon kritiikkiä, joten oli mielenkiintoista päästä itse kuulemaan malawilaisten tuomaa viestiä.

Raakasokeri on merkittävä vientitulon lähde 50 köyhälle maalle ja sen viljely työllistää kehitysmaissa 10-15 miljoonaa ihmistä. Malawissa sokeri on kolmanneksi tärkein vientituote tupakan ja teen jälkeen. Sokeriruoko on työläs kasvatettava, sillä se vaatii runsaasti kastelua ja pienviljelijät joutuvat korjaavat sen käsin.

Sokerin viljelyllä on melkoinen riistohistoria. 1400-1800-luvuilla Karibian ja Brasilian valtavilla plantaaseilla työskenteli 5-10 miljoonaa afrikkalaisorjaa. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tytti Nahi muistuttaa, että tänäkin päivänä sokerintuotannon – Malawissa myös uraaninlouhinnan ja tupakkatilojen – ongelmia ovat suuryritysten vastuuttomuus sekä kansainvälisten kauppasääntöjen epäreiluus. Monet tekevät pakkotyötä tai kärsivät velkaorjuudesta, heikosta palkkatasosta ja työturvallisuuden puutteesta. Malawilaisviljelijöiden mukaan myöskään valtion asettama minimipalkka ei riitä elämiseen.

Varhaisten teollisuusmaiden menestys on perustunut siihen, että omaa tuotantoa on tuettu ja suojattu, ja rajoja avattu vain toiseen suuntaa. Hintaneuvottelujen globaali eriarvoisuus on pitänyt afrikkalaiset pientuottajat alakynnessä. Malawissa 90 % ihmisistä elää pienviljelyllä, eikä heillä yleensä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä kauppaehdot. Pientuottajat ovat myös heikosti järjestäytyneitä ja heiltä puuttuu tarvittava markkinatieto.

Nahi antaa esimerkin julkeasta markkinakehityksestä: Norsunluurannikon kahvintuottajat saivat vuosina 1987-88 vielä 17,5 % myyntihinnoista, mutta 2000-luvun taitteessa enää 7,2 %. Loput kahmitaan lähinnä ketjun loppupäässä, missä kahvi pakataan, brändätään ja myydään kuluttajille. Tukku- ja vähittäiskauppa keskittyy jatkuvasti kasvattaen ostajien valtaa. Etelä-Afrikassakin jo yli puolet ruokaostoista tehdään supermarketeista. On helppo arvata, kuka kehityksestä hyötyy ja kuka kärsii.

Parhaillaan sokerin hinta on korkeimmillaan 30 vuoteen. Näkyykö hinnankorotus viljelijöiden tuloissa? Aubrey Chilenjen mukaan kyllä, vaikkakin vaatimattomasti.

Chilenje ja Mzongwe kuuluvat Kasinthulan osuuskuntaan, jossa on mukana 282 viljelijää. Yhteisrahaston omistamista pelloista on jokaisella käytössään kolme hehtaaria sokeriviljelmää. Vuodesta 2004 osuuskunta on saanut Reilun kaupan tukea, josta 30 % suunnataan yhteisön kehitykseen: kaivoihin ja vesipisteisiin, sähköverkkoon, terveysklinikkaan ja koulujen tietokoneisiin. Toiset 30 prosenttia käytetään viljelmien hoitoon ja 40 prosenttia viljelijöiden hyväksi. Heille on mm. rakennettu oikeita taloja entisten savimajojen tilalle.

Mutta mitä viljelijät vastaavat Reiluun kauppaan kohdistuvaan kritiikkiin? Ovatko Reilun kaupan standardit vaikeita ymmärtää ja toteuttaa? Ovat, myöntää Chilenje. Pienviljelijät tarvitsevat ehdottomasti ulkopuolista henkilöä kääntämään ja selittämään monimutkaisia vaatimuksia, joita Reilu kauppa asettaa – erityisesti koska monet ovat täysin lukutaidottomia. Kasinthulassa pyritäänkin opettamaan viljelijöille luku- ja kirjoitustaitoa. He myös pitävät enemmän kokoontumisia ja kehittävät osuuskunnan hallintoa.

Chilenjen ja Mzongwen mukaan Reilu kauppa on tuonut heidän yhteisölleen paljon hyvää ja tiukat standardit kannustavat heitä kehittymään yhä enemmän. Koulutuksen ja maaseudun infrastruktuurin parantaminen auttaisi tuomaan Reiluuden yhä useamman pientuottajan ulottuville, niin Afrikassa kuin muuallakin. Toivon mukaan koko maailmankauppa voisi joskus olla, jollei Reilua, niin ainakin oikeudenmukaista.

Tagit: , , , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi