Kuvituskuva

Persikan untuvaa

Moni ekologista elämäntapaa tapaileva joutuu kipuilemaan valintojensa kanssa. Miksi niin usein tulee luopuneeksi tai joutuu luopumaan periaatteistaan käytännön valintatilanteessa? Miksi hyvän vaihtoehdon valitseminen on tehty niin vaikeaksi?

Henry Thoreau, erämaahan asumaan vetäytynyt kirjailija ja yhteiskuntakriitikko, ennakoi ekologista ajattelua jo 1800-luvun puolivälissä ennen kuin edistyksen aikakausi oli kunnolla edes päässyt vauhtiin. Yksi hänen muotoilemistaan helmistä kuluu näin:

”Hienoimmat luonteenpiirteemme ovat kuin persikan pinnan untuvaa, joka säilyy vain äärimmäisen hellävaraisesti käsiteltäessä.”

Ei siis ihme, jos oikeiden valintojen tekeminen on vaikeaa, kun arki jatkuvasti kolhii parhaita puoliamme. Hyviä piirteitä on vaalittava ja varjeltava, etteivät ne kulu arjen tuoksinnassa. Jos vaikkapa maailman meno uhkaa kyynistyttää, on silkkihansikkaat syytä ottaa esiin ja kiireesti, ettei myötätunto tai toivo pääse naarmuuntumaan.

Yksilöinä voimme vaalia omaa persikan untuvaamme monin tavoin, mutta miksi jäädä siihen? Toisten untuva on yhtä lailla vaarassa kuin omamme. Miten voisimme hellävaraisesti varjella myös toistemme hyviä ominaisuuksia?

Kaikeksi onneksi omat parhaat piirteemme ovat tavallisesti parhaaksi myös toisille. Pitämällä huolta esimerkiksi rohkaisevuuden kaltaisista piirteistä hellimme toistemme untuvaa. Luovakin kannattaa olla. Kenties mielikuvaharjoitus auttaa: muuttuisikohan käytökseni, jos kuvittelen kanssakulkijoiden ylle silkinpehmeän nukkakerroksen?

Liian ankara itselleen ei tarvitse olla, sillä joskus olosuhteet ovat vankasti hyvien päätösten vastaiset. Siksi on syytä pysähtyä pohtimaan myös yhteiskunnan roolia. Millaiset rakenteet vaalisivat ihmisten parhaita ominaisuuksia? Ehkei ainakaan kilpailua suosiva talous tai omaan napaan katseet kääntävä mainonta.

Hyvät piirteet, oikeat valinnat, hyvä elämä – ne ovat jo meissä. Riittää, ettei anna niiden litistyä!

Tagit: , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi