Kuvituskuva

Miten yltiökuluttajia tehdään?

Mainonta ja siihen liittyvä kulutusyllytys ei koskaan historian aikana ole ollut viatonta informointia. Mainonta siinä muodossa jona tunnemme sen tänään, syntyi teollistumisen ja uuden urbanisaation myötä. Uusien tieteellisten, teknologisten, kemiallisten jne. keksintöjen ja niihin liittyvien kulutustapojen juurruttaminen ihmisten elämiin ei ole ollut yksinkertainen prosessi.

Vuonna 2008 7,6 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätettiin UFF:n kierrätyspisteessä. Niistä vain 1/3 pääsi UFF käyttöön ja loput menivät muihin tarkoituksiin (kuten ”energiajakeeseen” eli polttojätteeksi). Lähetystori FIDA kierrättää myös vaatteita ja heidän vaatekilomääränsä on noin 1 miljoona kiloa, joista n. 17 % menee suoraan energiajakeeseen (170 tonnia). Voimme tämän perusteella arvioida, että vaatteita poltetaan(!!) joka vuosi Suomessa n. 900 tonnia.

Kyseessä ei ole mitään vaateriekaleita – vaatejäte on oma asiansa – vaan käyttökelpoisia, joskus miltei uusia vaatteita. Syy vaatteiden polttojätteeseen joutumiselle on se, että näillä kierrätysjärjestöillä ei yksinkertaisesti ole resursseja kierrättää sitä vaatemäärää, jota ihmiset kuluttavat. Ystäväni, joka on eko-vaatesuunnittelija ja kierrätysasioihin perehtynyt, arveli, että Suomessa menee kierrätykseen yhteensä noin 20 miljoonaa kiloa, eli 20 000 tonnia vuodessa, ja tämä on sentään maa, jossa asuu noin 5,5 miljoonaa ihmistä – vain reilut puolet vaikkapa New Yorkin asukasmäärästä.

Tätä on meidän vaatekulutuksemme. Mikä motivoi ja ylläpitää tämäntyyppistä kulutusta? Mistä saamme päähänpistoksemme täyttää varastomme vuosittain niin, että päädymme tällaisiin kierrätyslukuihin? Jotkut voisivat kenties sanoa, että ihminen on vain yksinkertaisesti niin turhamainen, että ei näytä olevan mitään rajaa sille, miten paljon hän on valmis kuluttamaan. Voi jopa kuulla sanottavan, että ihminen tarvitsee tämän tapaista kulutusta – että hänellä on oikeus siihen. Sillä voisihan sanoa, että yritykset vain myyvät tuotteita ja kuluttaja itse on vastuussa siitä mitä ja miten hän kuluttaa.

Yritysten on vuosi vuodelta parannettava voittoa, mikä tarkoittaa vähintään sitä, että tuotteita on myytävä saman verran kun viime vuonna. Yhtiöiden ja mainostoimistojen haaste on hyvin yksinkertaisesti se, miten saada ihmiset kuluttamaan tarvittava määrä. Tähän kuuluu esimerkiksi kysymys siitä, miten saamme ihmiset luopumaan jatkuvasti täysin ehjistä vaatteista ja ostamaan miltei samanlaisia uusia.

Voi olla helppoa vakuuttaa ihminen mielikuvien ja sosiaalisen kontekstin avulla tiettyjen tuotteiden tarpeellisuudesta, mutta on aivan toinen haaste saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että nämä tuotteet on vaihdettava uusiin ja aina vähän parempiin ja seksikkäimpiin hyvin lyhyin aikavälein. Haaste vaatii kaivautumista yhä lähemmäksi ja intiimimmäksi potentiaalisia kuluttajia; heidän tavoittamistaan silloin, kun he ovat kaikkein alttiimpana tekemään ostopäätöksiään.

”Digiscreen tekee matkustamisesta mukavampaa ja sujuvampaa. Ikkunasta ulos tuijottamisen sijaan matkustajat voivat nyt katsella ajankohtaisia uutisia, paikallissäätietoja, HSL:n liikennetiedotuksia ja tekstiviestifoorumia. Näin mainoksetkin pyörivät valmiiksi mielenkiintoisessa ympäristössä. Hetkenä, jolloin ihminen on alttiina viestinnälle odottaessaan määränpäähän saapumista.” (http://www.digiscreen.fi/info)

Tagit: , , ,

1 kommentti

  1. Sanoisin että kyse on psyyken asioista. Ihmiset shoppailee täyttääkseen tylsän elämän ja sisäisen tyhjiön sisällään.

    On kivaa mennä porukalla ulos kuluttamaan vaatteisiin ja ravintoloihin. Kun saapuu yksin kotiin, iskee masennus.

    Kauppiaat ei ole tyhmiä. He osaavat manipuloida ihmisten itsetuntoa haluamaansa suuntaan mainosten, lehtien, kuvien ja kirjoitusten perusteella. Lapsen itsetunto on helppo lytätä. Ihmisiä on helppo stressata.

    Toinen seikka on, että ihmisillä Suomessa on ”liikaa” rahaa (en tarkoita köyhiä). Jos ei kuluta mihinkään, on äkkiä säästänyt suuret summat. Mutta mikäs sen parempaa?

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi