Kuvituskuva

Maailmassa on virhe

Taloussanomat uutisoi toissapäivänä koirille tarkoitetusta pullovedestä. Vitaminoidun veden kehittämiseen on palanut virvoitusjuomayhtiön mukaan kymmeniä tuhansia euroja, ja tuotteen luvataan ”parantavan luuston, nahan ja nivelten terveyttä ja raikastavan hengityksen”. Vettä on saatavilla muun muuassa piparmintun, persiljan ja maapähkinän makuisena.

Makuasioista ei toki sovi kiistellä, mutta jo on kumma jos ei rakkaalle piskille kelpaa ihan tavallinen kraanavesi – se kun on Suomessa useimmiten pullovettä parempilaatuistakin. Omat lähikoirani kelpuuttavat myös veden rapakoista, ojanpohjista ja rannoilta. (Ja syövät mielellään myös jäniksenpapanoita, mutta ei siitä nyt sen enempää – koiran estetiikan taju kun on vähän erilainen kuin meidän ihmisten.)

Lemmikkien pullovedessä ei muutenkaan ole mitään järkeä. Lisää kuljetuksia, lisää pakkauksia, lisää energian tuhlausta. Kuvottavinta uutisessa on kuitenkin mielestäni se, että vuosittain noin kaksi miljoonaa lasta kuolee puhtaan veden ja sanitaation puutteen aiheuttamaan ripuliin. Näille ihmisille kelpaisi mikä tahansa puhdas vesi, persiljamaustettua tai ei.

Tuotekehittelyyn käytetylle rahallekin olisin ollut ehdottamassa järkevämpää käyttöä. Unicefin mukaan uusi pumppukaivo vesipulasta kärsivälle alueelle maksaa noin 300 euroa, porakaivo pari tonnia. Näillä parannuksilla pystytään pelastamaan ihmishenkiä.

Ehkä kysymys on kuitenkin näkökulman puutteesta. Kotona on helppo sulkea silmänsä globaalilta kurjuudelta ja päivitellä sitä, miten oman lemmikin hengitys haiskahtaa, no, eläimeltä.

Tagit: , , ,

1 kommentti

  1. Huh huh. Yleensäkin tuo lemmikkielinbisnes on kiero. Aika kulunut tarina, mutta kuulemma idästä tulevat ihmettelevät, miten heillä pidetään huolta oman perheen vanhuksista ja meillä lemmikeistä.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi