Kuvituskuva

Kuninkuuden taakka

Tiedän, että tämä on tällainen luksushuoli, mutta joskus on kuninkaankin pakko saada vähän purkaa. Vaikka meitä kuninkaita on aika paljon, tuntuu silti toisinaan siltä, että alaisia on liikaa, eikä aika oikein riitä heidän valvomiseensa. Itse asiassa en ole ihan varma, ketkä heitä edes ovat. Kuningaskuluttajan valta on rajallista.

Minusta tuntuu toisinaan, että alaiseni huijaavat. He tietävät, etten millään ehdi vahtia heitä kaikkia. Mutta kun luen lehtijuttuja heidän yritysvastuuongelmistaan, he osoittavat minua ja kollegoitani. Me päätämme, he väittävät, valta on yksin meillä ja he tekevät, mitä me käskemme.

Mutta ei kukaan meistä jaksa valvoa kaikkea. Me elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa vain harvat viljelevät oman ruokansa tai elävät vaihtotaloudessa.

Minulla on ollut sellainen päämäärä, että jos ostan jotain kallista, kuten vaikkapa uuden talvitakin, yritän olla yhteydessä takin valmistajiin ja tehdä toiveeni ja ehtoni selviksi. Yleensä joudun kuitenkin ajan puutteessa ostamaan vain jonkun takin tekemättä laajaa ympäristö- ja yritysvastuuvertailua.

Viimeksi otin yhteyttä takin valmistajaan sen jälkeen, kun olin jo ostanut takin. Ajattelin, että voisin palauttaa sen vielä kahden viikon palautusoikeuden aikana, mikäli vastaukset eivät tyydyttäisi. Vastaukset tulivat kolmen viikon päästä, eivätkä ne tyydyttäneet. Mutta onpa edes lämmin takki, joka toivottavasti kestää monen talven viimat.

Meillä kuninkailla ei ole kuningasta, johon vedota. Meillä on toki Suomen eduskunta, mutta sen valta ei ylety globaaleille tavaramarkkinoille. Kenenkään valta ei ylety sinne.

Monikansallisilla yrityksillä on valtavasti rahaa. Voisi ajatella, että ne kyllä saisivat nämä tuotannon ongelmat kuriin halutessaan. Mutta sitten luin New York Timesista pitkän jutun siitä, miten valtavan amerikkalaisen Wallmart-ketjun yritysvastuutarkastajia huijataan. Jos yksi kiinalainen tehdas on läpäissyt tarkastajien seulan, tuovat sen tehtaan omat alihankkijatehtaat tuotteensa sinne siksi aikaa, että tarkastajat näkevät ne. Sitten ne siirretään taas muihin tehtaisiin, joita ei ole tarkastettu.

Itse taas kirjoitin lehtijutun, jossa asiantuntija laski, että massatuotannossa eettinen t-paita olisi vajaa neljä euroa tavallista t-paitaa kalliimpi. Mitäköhän ympäristöystävällisyys maksaisi?

Olisin valmis luopumaan kruunustani. Toivoisin, että joku muu, jolla on vahvempi niska ja leveämmät hartiat, ottaisi sen kantaakseen. Mutta kuningaskuluttajuudesta ei voi luopua.

Ja valta sen kun kasvaa. Ympäristö- ja yritysvastuuasioiden lisäksi tarkalla silmällä tulisi valvoa myös veroparatiisiyrityksiä. Minun ostovoimani on ehkä vähäinen, mutta en halua pennosieni häviävän näkymättömille pankkitileille, kun ne voisivat verorahoina auttaa meitä kaikkia. Vaikkei niissä pennosissa edes ole minun kuvaani.

Mitäköhän tuotannon alkupäässä ajatellaan meistä kuninkaista? Miettivätkö he meitä ollenkaan? Eivät he taida ehtiä, elossa pysyminen ja perheen elättäminen on varmaan aika kiireellistä puuhaa. Ovatko he vain kiitollisia siitä, että me ostamme seeprakuosisia leggingsejämme, jotta he saavat ruokaa perheelleen?

On se silti aika absurdia. Jotkut siellä tekevät meille kiiltäviä yhden illan kertakäyttöbilepaitoja, koska heidän elantonsa on siitä riippuvainen.

Ranskan kuningatar Marie Antoinette ei koskaan sanonut, että jos kansalla kerran ei ole leipää, syökööt leivoksia. Kuuluisa lohkaisu oli vastustajien propagandaa.

Nykyisin yksien maiden kansalaisten on tehtävä toisten maiden kansalaisille ”leivoksia”, jotta voisivat juuri ja juuri saada leipänsä. Demokratia on voittanut itsevaltiaat monien maiden sisällä. Mutta globaaleilla markkinoilla vallitsee yhä kummallinen monarkia.

 

 

Tagit: , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi