Kuvituskuva

Kuluttajan velvollisuudet – vai sittenkin kulutusvelvollisuus?

Kuluttajan oikeuksia suojellaan yhteiskunnassa monin tavoin: on kuluttajansuojalakeja, kuluttaja-asiamiestä ja kuluttajariitalautakuntaa. Myös esimerkiksi Evira, Tukes ja Tulli kantavat kortensa kekoon.

Kuten juuri esille noussut hulluruohonsiementapaus ja aiemmin tapahtuneet lasten lelujen takaisinvedot liian suurien lyijypitoisuuksien vuoksi osoittavat, erityisellä vakavuudella suhtaudutaan tilanteisiin, joissa jokin tuote tai palvelu aiheuttaa kuluttajalle välittömän terveys- tai turvallisuusuhan. Järjestelmä ei toki ole aukoton.

Pitkän aikavälin terveysriskeistä ei ole kunnollista tietoa ja niihin yleensä reagoidaan takautuvasti – silloin, kun vuosikymmenien altistus on jo puhjennut sairauksiksi. Aivan uudenlaisiin innovaatioihin, kuten nanopartikkelien käyttöön, nykyinen sääntely ei pure lainkaan. Nanoja on ollut markkinoilla jo vuosia, kun EU:ssa vasta pohditaan, pitäisikö niiden käyttöä säännellä ja valmistajille säätää velvollisuus selvittää niiden riskejä. Tällä hetkellä valmistajalla ei ole edes velvollisuutta kertoa eikä kuluttajalla siis laillista oikeutta tietää, sisältääkö tuote nanopartikkeleja vai ei.

Kuluttajalla on oikeus saada tietää joitakin asioita tuotteesta jo ennen ostopäätöstä, mutta edes karkea arvio tuotteen ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksista ei kuulu näihin asioihin. Useimmiten kuluttaja saa tietoa näistä asioista uutisista, kun niissä raportoidaan Aasian tehdastyöläisten ja Afrikan kaivostyöläisten kammottavista työoloista, lapsityövoiman käytöstä kaakaoviljelmillä, Nigerjoen suiston öljyalueiden ympäristötuhoista ja korkeista lääkeainepitoisuuksista joissa, joihin Intian lääketehtaat laskevat jätevetensä. Mutta kuinka moni meistä yhdistää nämä uutiskuvat omaan kulutukseensa? Olohuoneen pöydällä on kännykkä ja suklaalevy, kaapissa kipulääkettä ja auton tankissa bensaa, mutta silti uutisten aiheet tuntuvat kaukaisilta.

Vanha viisaus kuuluu, että jos on oikeuksia, pitää olla myös velvollisuuksia. Mutta mitkä ovat kuluttajan velvollisuudet? Olenkohan kovin tietämätön, kun minulle tulee mieleen vain yksi laissa säädettyjä velvollisuus? Se on, että kuluttajan pitää maksaa ostamansa tuotteet ja palvelut.

Lain mukaan on sallittua ostaa mikä tahansa laillisilla markkinoilla myytävä tuote – vaikka tietäisi tai ainakin epäilisi, että sen taustalla on luonnon tai toisten ihmisten hyväksikäyttöä. Tämä on länsimaisten yhteiskuntien sokea piste: sekä tuottajat että kuluttajat tietävät vääryyksistä, mutta toimivat usein kuin niitä ei olisi olemassakaan. Toimintamme vaikutukset ovat sellaisia, ettemme suoraan aiheuttaisi niitä kenellekään tai millekään, mutta välillisesti kuitenkin teemme niin. Meillä on toki moraalinen velvollisuus kuluttaa vastuullisesti, mutta suurimmalla osalla meistä olisi paljon parannettavaa.

Vastuullinen kuluttaminen on hyvin tärkeää. Pääosin vetoomukset vastuullisen kuluttamisen puolesta rajoittuvat kehotuksiin ostaa ekotuotteita tai reiluja tuotteita. Paljon harvemmin vedotaan siihen, että meidän länsimaisten ihmisten pitäisi vähentää kokonaiskulutustamme, siis ostaa ylipäänsä vähemmän. Erityisesti poliittisessa keskustelussa tilanne on pikemminkin päinvastoin. Varsinkin nyt, kun vientiteollisuudella menee huonosti, meitä muistutetaan, että kansantalouden kasvu riippuu pitkälti yksityisen kulutuksen kasvusta. Kun finanssikriisi puhkesi 2008, hallitus jopa aloitti ”Älä ruoki lamaa” –kampanjan, jossa ihmisiä varoitettiin vähentämästä kulutustaan. Talouskasvun nimissä vastuullisen kuluttaminen velvollisuus kääntyykin yleiseksi kulutusvelvollisuudeksi.

Talouskasvu on toinen yhteiskuntamme sokea piste. Se on jatkuvasti tapetilla, sitä seurataan kuukausittain. Harvoin kuitenkaan perustellaan, miksi. Talouskasvun tärkeys on itsestäänselvyys. Jos siitä huolimatta uskallat kysyä ”miksi”, voit häkeltyä saamasi vastauksen epämääräisyydestä.

P.S. Viime kirjoituksessani tein lupauksen, että en enää jää lorvimaan suihkuun vaan säästän energiaa ja käyn vain nopeasti suihkussa. Muutos on alkanut ihan hyvin, vaikka täytyy myöntää, että muutama lipsahduskin on kuukauden mittaan tullut. Kaiken kaikkiaan suunta on kuitenkin positiivinen, mutta täytyy sanoa, että asiaan täytyy kiinnittää huomiota joka kerran suihkussa käydessä. Uusi rutiini ei siis vielä ole mennyt selkärankaan asti, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa.

Tagit: , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi