Kuvituskuva

Koukussa?

Jatkuva shoppailu ja maaninen kuluttaminen ovat nykyään monelle huumetta. Asian otti esiin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (27.9.10) nimimerkki Loppuelämä pilalla, joka avautui omasta häpeästään ja taloudellisesta ahdingosta, johon kulutusriippuvuus hänet lopulta ajoi. On hienoa, että asia, joka selvästi on osa nyky-yhteiskunnan suurista ongelmista, otetaan vihdoin henkilökohtaisen kokemuksen kautta julkisesti esille.

Yksittäinen ihminen kulkee lauma- ja lama-ajattelun mukana. Valtaapitävät esittävät usein taloudellisen taantuman laastariksi kulutuksen kasvattamista. Osta enemmän, niin yhteiskunta voi paremmin! Ja toimii shoppailu parannuskeinoksi myös muihin kriiseihin. WTC:n tornien juuri sorruttua ei Yhdysvaltojen edellinen presidentti George W. Bush suinkaan kehottanut murtuneita kansalaisiaan suremaan, rakastamaan ja tukemaan toisiaan tai edes rukoilemaan, vaan shoppailemaan! Ja amerikkalaiset tottelivat. Mahtoikohan kaikille tulla parempi mieli?

Ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi Serge Latouche, joka vieraili juuri Suomessa Kasvu murroksessa –konferenssissa, kutsuu tämän päivän ihmisiä kulutusaddikteiksi. Ja sitähän me olemme, jatkuvasti ahdistuneita kaikista asioista joita emme (vielä) omista. Riippuvuus syntyy useimmille jo lapsuudessa. HS:n mielipidekirjoittaja kertoo pakonomaisen ostotarpeensa juontavan juurensa siitä, että hän lapsesta asti oli tottunut saamaan kaiken mitä halusi. Ihmisten mielissä sekoittuvat halut ja tarpeet, eikä tahtomiselle lopulta tule loppua. Miten voi tietää, mitä tarvitsee, jos ei ole ikinä ehtinyt tarvita mitään?

Kulutusriippuvaiselle asennemuutos on mahdollinen vasta kun rahaa ei enää ole, mutta velkaa sitäkin enemmän. Velkaantuminen onkin toinen nykyajan ihmisen perusominaisuuksista, ja yksi syy sille, miksi taloudellinen rakennemuutos on vaikea toteuttaa. Tarvitsemme jatkuvaa talouskasvua, jotta yhteiskuntamme selviää veloistaan! Kierre ei samalla kaavalla lopu koskaan. Ja ihmiset ahdistuvat ahdistumistaan.

HS:n mielipiteen kirjoittaja lopettaa kuitenkin hienoon ja lohdulliseen huomioon, johon soisi kaikkien koukuttuneiden havahtuvan. Hän onnistuu ”kaiken kurjuuden keskellä iloitsemaan ilmaisista asioista, kuten luonnosta ja askartelusta. Tavara ei tee ketään onnelliseksi kuin lyhyen hetken.”

Tagit: , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi