Kuvituskuva

Kohti kohtuullisuuspolitiikkaa

Kulutuksen kohtuullistaminen jää helposti ekotehokkuuden jalkoihin, kun länsimaissa yritetään puuttua kulutuksen alati paisuvaan virtaan. Kulutuksen kokonaismäärän sijaan keskitytään siis usein esimerkiksi yhtä tuotetta kohden syntyviin päästöihin. Tämä on yksi huhtikuussa julkaistavan väitöskirjani tuloksista.

Tarkastelin tutkimuksessa ennen kaikkea Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon KULTU-ohjelmaa ja vertailen sitä myös Ruotsin ja Ison-Britannian vastaaviin esityksiin. Ne olivat ilmestymisajankohtanaan, 2000-luvun puolivälissä, alan pioneereja. Kaikissa ohjelmissa kulutuksen kohtuullistamiseen tähtäävät ehdotukset jäivät määrällisesti ekotehokasta tuotantoa edistävien ehdotusten varjoon. Esimerkiksi ohjelmien toimenpide-ehdotuksista 60–70 prosenttia liittyi ekotehokkuuden lisäämiseen, kun taas kulutuksen kohtuullistamiseen tähtäsi vain 10–40 prosenttia ehdotuksista.  Ruotsissa kohtuullisuuspainotus oli voimakkain ja Isossa-Britanniassa heikoin.

Väitöskirjan toinen huomio on, että silloin kuin toimenpiteitä nimenomaan kestävän kulutuksen tueksi esitetään, välineet ovat tavallisesti heikkoja, esimerkiksi tutkimusta tai tiedotuskampanjoita. Mikä selittää ilmiön? Syynä on yhtäältä se, että yksityinen kulutus on aikamme pyhä lehmä, jota ei haluta mennä sorkkimaan. Tämä tuli hyvin esiin myös väitöskirjahaastatteluissani.

Toisaalta kulutuksen kohtuullistaminen on käytännössä haastavaa monesta syystä. On helpompaa ja halvempaa vaikuttaa rajalliseen määrään tuottajia ja muita kulutusketjun ”yläjuoksun” toimijoita kuin laajaan joukkoon kuluttajia. Esimerkiksi tuotteille ja rakennuksille annetut ekotehokkuusluokitukset ja -standardit ovat muuttaneet tehokkaasti markkinoita ja siten kulutusta.

Ongelmana on kuitenkin, että parhaidenkin tuotteiden aiheuttama ympäristökuorma kasvaa suureksi, jos niiden kulutus lisääntyy riittävästi. Alati paisuvan kulutuksen ongelma tunnustettiin laajasti myös väitöskirjahaastatteluissani ja siitä oltiin huolissaan. Välineet tilanteen korjaamiseksi olivat kuitenkin levällään.

Itse ehdottaisin lääkkeeksi systemaattista kohtuullisuuspolitiikan kehittämistä. Tavoitteeksi pitäisi ottaa, että jokaisella ihmisellä olisi yhtäläinen oikeus tuottaa esimerkiksi ilmastopäästöjä, ja että päästöt kokonaisuudessaan pysyisivät ympäristön kantokyvyn rajoissa – niin Suomessa kuin maailman mittakaavassa. Käytännössä kohtuullisuuspolitiikka voisi tarkoittaa vaikkapa henkilökohtaisten päästökiintiöiden käyttöönottoa Suomessa ja muissa teollisuusmaissa.

Kohtuullisuuspolitiikan kehittely voi tuntua utopialta aikana, jolloin edes Kioton ilmastosopimukselle ei saada sovittua jatkokautta. Toisaalta yhtä utopistista on luulla, että kulttuuri itsekseen muuttuu kohtuutta tukevaksi. Uusien käytäntöjen ja politiikan on tuettava muutosta. Kohtuullisuuspolitiikkaa tarvitaan tänä aikana kipeästi paitsi reaali- myös finanssitalouden sotkujen selvittämiseen.

Tagit: , , , , , , ,

1 kommentti

  1. Kuten Katainen sanoi taantuman iskiessä ”kuluttakaa niin kyllä tästä noustaan” Kertoo siitä, kuinka meidän valtion johtoa myöten tulisi elää ja kuluttaa. Ongelma tosiaan on tässä materialistisessa yhteiskunnassa jossa tavaran määrä ja laatu kertoo ihmisen sosiaalisesta statuksesta. Ajattelematon kuluttaminen on vaan nyky-yhteiskuntaa, mutta kuinka saada se kestävälle pohjalle?

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi