Kuvituskuva

Kasvis- vai liharuokavalio? – Mustavalkoisuudesta kompromissiratkaisuun

Viime aikoina olen pohtinut ruokaan liittyviä kulutusvalintoja ja rukannut omaa ruokavaliotani ekologisempaan suuntaan mm. vaihtamalla kauramaitoon ja vähentämällä entisestään lihansyöntiä.

Ruokavaliotani voisi kuvailla kasvispainotteiseksi. Syön kasvisruokaa monta kertaa viikossa. Useimmiten, kun teen liharuokaa, kyseessä on itse asiassa ”sekaruoka”, jossa proteiininlähteenä on myös papuja, linssejä tai soijarouhetta. Kalaruokiin en kyllä ole oppinut näitä kasvisproteiineja lisäämään. Vierailuilla syön mitä tarjolla on, oli se sitten kasvis- tai liharuokaa. Muuten olen tyytyväinen, mutta tavoitteena olisi vielä entisestään vähentää lihan osuutta ruokavaliossani. Miten olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun?

Osittain vaakakupissa painavat terveydelliset syyt. Korvaamalla (punaista) lihaa kasvisproteiineilla saan ruokavaliooni vaihtelua ja se on myös terveellisempi. Toisaalta kyse on helppoudesta ja tottumuksesta, kun en ole kokonaan luopunut lihasta.

Eettisestä näkökulmasta ajattelen, että nykymuotoinen eläintuotanto sisältää paljon ongelmia liittyen eläinten hyvinvointiin. En silti kuulu siihen joukkoon, joka ajattelee eläinten tappamisen tai ylipäänsä eläinten hyötykäytön olevan kaikissa muodoissaan epäeettistä. (Jos ajattelee näin, on enemmän kuin ymmärrettävää, ettei syö ollenkaan lihaa.) Mielestäni tuotantoeläimille pitäisi taata hyvä elämä ja kivuton, nopea kuolema. Vaikea kysymys on, mikä on riittävän hyvä elämä. Minulla ei ole tarkkaa määritelmää tähän, mutta sen tiedän, että nykyinen tilanne ei ole läheskään riittävä.

Uskon kuitenkin, että pienemmillä eläinmäärillä ja yksikkökoolla sekä asennemuutoksen myötä eläintuotannosta voisi tulla tarpeeksi eettistä. Näin siis yritän oikeuttaa itselleni pienen määrän lihaa. Tiedän itsekin, että perusteluni ovat osittain ontuvat – eihän tuotantoeläimien olojen mahdollinen parantuminen tulevaisuudessa riitä perusteeksi syödä lihaa nyt. Minun pitäisi kiinnittää tarkempaa huomiota syömäni lihan alkuperään ja etsiä käsiini omat kriteerini täyttävät vaihtoehdot. Tai ehkä tämä ristiriita ajaa minut lopulta luopumaan lihasta kokonaan?

Lisäksi vaakakupissa painavat ekologiset syyt, sillä lihansyönti on pahasti ympäristöä kuormittavaa. Ympäristönäkökulmasta kysymyksen lihansyönnistä ei kuitenkaan ole tarvitse yhtä tiukka ”kyllä vai ei” kuin eettisestä näkökulmasta. Riittää, kun kysyy, ”kuinka paljon”.

Jos lihankulutuksesta aiheutuvat ympäristövaikutukset pitäisi esimerkiksi puolittaa, kumpaa itse pidät todennäköisempänä keinona: puolet suomalaisista ryhtyy kokonaan kasvisyöjiksi vai suomalaiset kuluttavat puolet vähemmän lihaa ja korvaavat sen kasvisproteiinilla? Uskon, että suurimmalle osalle jälkimmäinen vaihtoehto olisi helpommin omaksuttava vaihtoehto (itsekin kuulun tähän joukkoon). Toivon, että voisin tässä suhteessa toimia rohkaisevana esimerkkinä muille. Mielenkiintoisia keskusteluja ainakin olen ihmisten kanssa aiheesta käynyt ja moni tuntuu helpommin innostuvan lihan vähentämisestä.

Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että aikoinaan yksi kolmannes omasta lihankulutuksesta lähti pois kuin huomaamatta. Tämä tapahtui jo n. 10 vuotta sitten ja olemme siitä sitten pikku hiljaa vähentäneet lihankulutusta edelleen. Lähinnä tuntui, että ruokavalio muuttui monipuolisemmaksi. Muutos oli siinä mielessä huoleton, että silloinen poikaystäväni (nykyinen mies) oli siinä mukana. Ei siis tarvinnut kokata eri ruokia. Kertaheitolla lihasta luopuminen olisi paljon todennäköisemmin johtanut kaksien ruokien kokkaamiseen. Luulen, että vastaava kolmanneksen vähentäminen onnistuisi myös monelta muulta suomalaiselta aika kivuttomasti. Tai ainakin kivuttomammin kuin täysin lihattomaan ruokavalioon siirtyminen.

Tagit: , ,

7 kommenttia

  1. Mikähän mahtaa olla riistan hiilijalanjälki? Sehän kasvaa omia aikojaan tuolla maastossa ilman ihmisen rakentamaa infraa ja hiilijalanjälkeä alkaa varsinaisesti kertyä vasta metsästäessä. Meillä ei juurikaan syödä lihaa tai lihatuotteita ylipäätään, mikäli lihankulutsta mitataan kotieläinten lihana. Mutta riistaa syömme usealla aterialla viikossa; se on maukasta, vähärasvaista, vapaasti kasvanutta ja kaatoluvalla kaadettua (hirvieläinten metsästyksessä myönnetään kaatoluvat eläinkannan koon mukaan). Kotieläintalous toisaalta on työpaikkoja tarjoava ala. Kotieläimiä pitävän maajussin lisäksi työpaikkoja syntyy mm. eläinlääkäreille, seminologeille, rehunvalmistajille, koneurakoitsijoille, konehuoltomiehille, mullikuskeille, teurastajille, maatalouslomittajille jne.

  2. Hei Jyvis! Minulla ei kyllä ole tietoa riistan hiilijalanjäljestä, mutta luulisi sen tosiaan olevan pienempi, kun riistaeläimet kasvavat ”itsekseen”. Se ainakin on selvää, että vapaasti kasvaaneena riistaa voi pitää eettisenä vaihtoehtona, kunhan metsästämisessä pyritään mahdollisimman siistiin tappoon. Riista on kyllä hyvä vaihtoehto niille, jotka siihen helposti pääsevät käsiksi esim. itse metsästämällä tai tuttujen kautta. Ostolihana riistaa on tarjolla tosi vähän kuluttajille (ravintoloille ehkä myydään enemmän?).

    Tuokin on hyvä pointti, että kotieläintalous tarkoittaa työpaikkoja. Voisi ehkä ajatella, että vielä tarkempi hyvinvoinnista huolehtiminen toisi edelleen lisää työpaikkoja? Toisaalta tuottajat ovat koko ajan hintakilpailun veitsenterällä, mikä kaventaa heidän mahdollisuuksiaan tehdä hyvinvointialoitteita. Kaiken kaikkiaan hintakilpailu on kyllä vaikea konteksti eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta! Yksinkertaisesti kuluttajien pitäisi olla valmiita maksamaan enemmän lihasta. Itse kyllä olisinkin ja ehkä tässä täytyy ryhtyä etsimään mahdollisuuksia ostaa liha suoraan hyvinvointiasioihin panostavilta tiloilta…

    Ehkä menee ohi aiheen, mutta pidän myös maatalouslomitusjärjestelmää yhtenä tärkeänä osana eläinten hyvinvoinnista huolehtimista. Jos tuottajilla ei ole mahdollisuutta lomiin tai edes sairastamiseen, he eivät voi itse hyvin eikä silloin ole voimia panostaa eläintenkään hyvinvointiin enää ekstraa. En tunne asiaa kovin hyvin, mutta maatalouslomitus ei taida olla parhaalla mahdollisella tolalla tässä maassa.

    • Maatalouslomittajat olinkin unohtanut. Kotieläintiloilla on mahdollisuus saada maatalouslomittaja, mutta en nyt muista montako vuosilomapäivää vuodessa saa (ehkä parikymmentä) ja lomituspalveluita saadakseen on omistettava tietty määrä kotieläimiä – ihan yhdellä kotitarvelehmällä ei vielä pääse lomituspalveluiden piiriin. Sairaslomia varten on mahdollista saada sijaisapuna maatalouslomittajan, tämä tosin on maksullista palvelua. Vuosilomapäiviä tekevästä maanviljelijän ei tarvitse tietääkseni maksaa, vaan hänen kustannuksensa hoitaa kunta verorahoilla (joita maanviljelijöiltäkin tietty kerätään).
      Kasvinviljelytiloillakin on oikeus sijaisapuun esim. jos katkaisee jalkansa ja sairastaa sitä juuri kylvö- tai puintitöiden aikaan. Tuo runsaampi eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen varmaan lisääkin työpaikkoja (esim. just noi lomittajat) sekä suoraan että välillisesti (esim. hyvinvointia lisäävien tuotteiden valmistus ja myynti).
      Maatalouden ulkopuoliset ihmiset varmasti mielellään kävisivät tutustumassa koiteläintiloilla itse eläimiin, niiden elinoloihin ja niiden hoitajiin. Siinä on mielestäni hankaloittavimpana tekijänä nykyään eläintautien kulkeutuminen tilalta toiselle ja yli valtioidenkin rajojen. Eläinlääkärit ja mullikuskitkin joutuvat jatkuvasti pesemään saappaitaan,vaihtamaan suojahaalareitaan yms. ettei mahdolliset taudinaiheuttajat pääse siirtymään tilalta toiselle – eläinten hyvinvoinnista huolehtimista tämäkin. Kotieläintiloja salaa kuvaavat henkilöt ovat ei-toivottuja vieraita tiloilla mm. juuri tuosta syystä; eihän karjasuojan omistaja voi tietää miten nämä kuvaajat ovat puhdistaneet kamppeensa siirtyessään paikasta toiseen.
      Itse muistan lapsuudestani, miten vanhempieni navettaan tuli lehmille kova ripuliepidemia ja niiden maidontulo laski rajusti. Parsien siivous oli erityisen työlästä ja hankalaa, kun uloste oli ihan velliä ja sitä tuli jatkuvasti lisää. Ripulin alkuperäksi ilmeni nauta, joka matkusti samassa teurasautossa joka haki meiltä jonkun lehmämme viimeiselle reissulleen. En muista, saivatko vanhempani mitään korvausta teurastamolta maidontuotoksen notkahduksesta – en usko.
      Riistalihan hiilijälki kiinostaa minua lähinnä siksi, että perheessäni metsästetään. Laskeminen on varmasti vaikea temppu.

  3. Riistan hiilijalanjälkeen vaikuttaa myös metsästykseen liittyvä autoilu. Tavallaan varmaan pientä verrattuna tehotuotetun lihan kaikkiin päästöihin, mutta toisaalta pienemmän lihamäärän takia rutkasti autoilua…

    Oma suhtautumiseni eläinten oikeuksiin muuttui kerta heitolla luettuani Eläimet yhteiskunnassa – kirjan. En ole vieläkään vegaani, mutta siirtynyt jokusen askeleen lähemmäksi sitä ääripäätä. Syön lihaa lähinnä appivanhempien ruokapöydässä ja juustoja satunnaisesti ja muita maitotuotteita ravintoloissa ja kahviloissa. Luomumunien kulutus on meillä tippunut huomattavasti, kun aloin ajatella asioita enemmän.

    Eläimet yhteiskunnassa sai minut ajattelemaan muiden eläinlajien arvoa ja oikeuksia. En kykene ajattelemaan, että ihminen tai esimerkiksi ihmisen lemmikeikseen valitsemat kissat ja koirat olisivat jotenkin arvokkaampia kuin tehotuotannon eläimet ja villieläimet. Miksi siis katsoisin oikeudekseni orjuuttaa toisia lajeja vain, jotta me ihmiset saisimme herkutella eläinperäisillä tuotteilla ja syöttää niitä myös lemmikeillemme. Katson, että kaikilla tulisi olla oikeus elämään, mutta ihmisen tulisi lopettaa toisten lajien hyväksikäyttö, kun voisimme elää hyvin ilmankin.

    Lemmikitkin tuntuvat jotenkin sairaalta ajatukselta, nehän ovat olemassa vain omistajansa viihdykkeeksi. Minkä takia toisen elollisen ja tuntevan olennon täytyy omistaa elämänsä toisen viihdyttämiseen? Lemmikkejä ei olisi parinkymmenen vuoden päästä olemassa jos ihmiset lakkaisivat tehtailemasta niitä. Katson, että lemmikillä on yhtäläinen oikeus elämäänsä kuin ihmisellä tai broilerillakin. Siksi pidän lemmikkien pitämistä kovin kaksinaismoralistisena: jotta voi ruokkia ja hemmotella yhtä, tulee tapattaneeksi vuosien mittaan lukuisia toisia. Ihminen voi kuitenkin valita oman ruokavalionsa ja jättää lihan pois. Lemmikin pitäminen on valinta, jolla tuomitsee toisen ikuiseen viihdyttäjän rooliin ja lihaa syövän lemmikin kohdalla lukemattomat toiset eläimet kuolemaan.

    Samoin sopisi jokaisen sekasyöjän pohtia, millä voi muka oikeuttaa toisen lajin alistamisen asemaan, jossa sen elämän ainoa tarkoitus on tuottaa toiselle ruokaa. Siihenhän eläinsuojelulaitkin tähtäväät. Eläintä saa käyttää hyödyksi, mutta ’tarpeetonta’ kärsimystä ei saa aiheuttaa. Tarpeeton määritellään liian helposti lihantuotannon kannattavuuden kautta, ei suinkaan sen, mikä olisi eläimelle ihanteellista ja merkityksellistä elämää.

  4. Toisen lajin alistaminen asemaan, jossa sen elämän ainoa tarkoitus on tuottaa toiselle ruokaa, koskee kaiketi myös lehtisalaattia, porkkanaa, riisiä, vehnää, maissia, perunaa, mustaherukkaa…? Niiden elämän tarkoitus kun on täyttää monta nälkäistä ihmismassua.

  5. Tänne olikin vielä tullut kommentteja! Kiitokset kommenteista ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. Taas oli tosi monta hyvää pointtia kommenteissa.

    Heidi nosti aiheellisesti esiin kysymyksen, miksi arvotamme niin eri tavalla lemmikki- ja tuotantoeläimiä. Eläinten jakaminen tällaisiin eri ryhmiin on oikeastaan todella keinotekoista. Itseäni jaksaa aina hämmästyttää se, miten erilaiset elinolovaatimukset on asetettu eläintarhassa ja turkistarhassa eläville ketuille.

    Heidin ja Jyviksen kommenteissa on kutkuttava kontrasti, joka liittyy toisten lajien hyväksikäyttämiseen ravinnonlähteenä. Ihminen on toisenvarainen eliö, eikä ihminen voi saada syödäkseen vahingoittamatta kasveja ja/tai eläimiä. Mutta missä menee hyväksyttävän raja? Luulen kuitenkin, että eläintuotannon osalta moni väistää koko kysymyksen. Siksi on mielestäni hyvä, että Heidi toivoo sekasyöjien pohtivan, mikä oikeuttaa eläintuotannon.

    Oma moraalini/moraalittomuuteni ei sulje kaikkea eläintuotantoa pois. Minusta eläimiä voidaan kasvattaa ruoaksi. Kyse on kuitenkin tuotantotavoista. Heidi osuu mielestäni tässä naulankantaan sanoessaan, että eläimen kokeman kärsimyksen ”tarpeellisuus” määritellään liian paljon taloudellisesta näkökulmasta. Nyt eläintuotanto on riistoa, sitä pitäisi kehittää symbioosin suuntaan (vaikka ei siitä voi todellista symbioosia ikinä tulla, mutta sitä kohti voi pyrkiä).

    Eläintuotannon lopettaminen on mielenkiintoinen ajatus – eikä ihan ongelmaton. Se herättää moraalisia kysymyksiä: esim. onko meillä oikeus tuomita koirat, lampaat, lehmät jne. sukupuuttoon? Toisaalta mieleen tulee myös käytännön kysymyksiä: esim. miten kävisi luonnonmukaisen kasvituotannon, jos käytössä ei ole eläinperäisiä lannoitteita kuten lantaa?

    • Niinpä, koti- ja lemmikkieläintalouden alasajo sisältäisi paljon ratkaistavia asioita mikäli kasvisruokayhteiskunta päätettäisiin käytännössä toteuttaa. Ihminen on niin kauan hyyssäillyt eläimiä kotipiirissään, että nämä eläinlajit eivät kovin nopeasti eikä helposti palautuisi enää selviytyviksi villieläinlajeiksi luontoon. Ajatuksena voisi olla pitää sikoja, kanoja, hevosia ja nautoja lemmikkeinä ilman tuotantokotieläinstatusta, mutta siinä tulee vastaan paitsi sekasyöjäihmisten ruokavalio niin myös raha. Harvalla olisi varaa pitää hevosen ja naudan kokoisia lemmikkejä. Ja miten työllistettäisiin kaikki ne henkilöt, jotka nykyään saavat elantonsa kotieläintalouden yhteydessä olevilta aloilta: eläinlääkärit, jalostuspuolen ihmiset, rehu-, maito-, muna- ja teurasauton kuljettajat, elintarvikkeiden jalostus ja valmistusfirmat kuten meijerit ja einestehtaat jne. Täysin kasvisruokaan perustuva maailma ei varmaan ikinä toteudu eikä ainakaan minun mahdollisena jäljellä olevana eliaikanani eli lähimpien 50 vuoden sisällä.
      Tuo riittävä lannan saatavuus ilman kotieläimiä kuullostaakin aika mahdottomalta tempulta. Vaikka hyödynnettäisiin kaikki ihmisperäinen lanta keinolannoitteiden sijaan, niin tuskinpa sekään riittää tyydyttämään kasvien nälän.
      Leppoisaa syksyä teille molemmille!

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi