Kuvituskuva

Kas näin heiluu kassi…

Millaista kassia täti Monikan tulisi kantaa, jotta hän kuormittaisi ympäristöä mahdollisimman vähän? Mikä kassi on ekologisin kauppojen jatkuvasti laajentuvasta kassivalikoimasta?

Tänä päivänä tarjolla on sekä uudenlaisia kasseja että tuoreita tutkimustuloksia. Viimeisin niistä, tammikuun lopussa julkaistu Suomen ympäristökeskuksen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimus kertoo, että koko kassin elinkaari huomioiden kaikkein ekologisin kauppakassi olisikin kierrätysmuovikassi. Sitä seuraavat kangas-, paperi- ja tavallinen muovikassikassi. Kaikkein epäekologisimmaksi havaittiin biohajoavasta muovista valmistettu kassi.

Ympäristön ystävä on tuloksesta ymmällään. Miten tässä näin kävi, eikö puuvillainen kassini olekaan ekologinen?

Tutkimustuloksia selitetään sillä, että puuvillan valmistukseen tarvitaan runsaasti energiaa ja kasteluvettä. Niiden käyttö taas lisää kasvihuonekaasupäästöjä. Tutkimuksen mukaan kangaskassien käyttö tuo pulmia myös jätehuoltoon, sillä monet käyttävät kaupasta kantamiaan muovikasseja roskapusseina. Biohajoavat muovikassit rankattiin viimeiseksi, koska lujuuden parantamiseksi niihin lisätään fossiiliperäisiä seosaineita. Hajotessaan kaatopaikoilla tai kompostissa ne kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Paperikassi taas todettiin tavallista muovikassia ekologisemmaksi vain jos se valkoinen eli kierrätettävä. Ruskeita paperikasseja ei voi kierrättää paperinkeräyksessä.

Kangaskassin todettiin olevan sitä parempi vaihtoehto, mitä useamman kerran samaa kassia käytetään. Kierrätysmuovikassin selättääkseen sitä tulee käyttää lähes 200 kertaa. Se ei lopulta ole käsittämättömän paljon. Pestynä ja tarpeen tullen paikattuna kangaskassi voi nimittäin kestää vuosia. Vielä ekologisemman kangaskassista saa ompelemalla sen itse kirppikseltä ostetusta kankaasta. Tutkimuksessa suositellaan keinokuituista kassia, jonka materiaalit ovat kevyitä, kestäviä ja kuormittavat ympäristöä vähemmän kuin puuvilla.

Ruokakaupan kassa ei ole ainoa paikka, jossa tartutaan muovikassin sankaan liian helposti. Oma lukunsa ovat ohuet muovipussit, joilla kannetaan koteihin hedelmiä ja vihanneksia. Esimerkiksi valoverhokankaasta on kuitenkin helppo ommella omia punnituspusseja, jotka ovat juuri sopivan kokoisia, joita voi pestä ja joista hintatarrat irtoavat helposti. Muovikasseja kertyy myös vaate- ja rihkamakaupoista. Niistä pääsee eroon helposti: pidä mukana omaa kangaskassia ja sano kiitos ei.

Vaikka pakkaisi ostokset aina omaan kangaskassiin, tuntuu muovikasseja kertyvän jonkin verran kuin varkain. Pelkästään roskapusseiksi kaupan kassoilla myytäviä muovipusseja ei siis kannata ostaa. Kaupoissa myydään kierrätysmuovisia roskapusseja, joita jatkuvassa roskapussipulassa elävän kangaskassin käyttäjän kannattaa suosia.

On syytä muistaa, että kauppakassi on osa isompaa kokonaisuutta. Kauppareissuista voi tehdä ilmastoystävällisempiä paitsi kiinnittämällä huomiota kassivalintaan myös ostamalla mahdollisimman vähän pakattuja tuotteita, välttämällä kerta-annospusseja ja ostamalla luomu- ja lähiruokaa sekä reilun kaupan tuotteita. Ei kannata ostaa enempää kuin kuluttaa. Sen sijaan kannattaa suosia kasvisruokaa, sillä kasvisten kierrättäminen ihmisravinnoksi eläinten kautta on paljon tehottomampaa kuin kasvisten kasvatus suoraan lautasille. Kun lopuksi lajittelee ja kierrättää jätteet huomaa, ettei sekajätteeseen kerry juuri mitään.

Kaupan muovikasseja ei siis tarvita pelkiksi roskapusseiksi.

Suvi Peltola

Tagit: , ,

1 kommentti

  1. […] on julkaistu myös Kulutus.fi- sivustolla, kuten oheinen kauppakassien ekologisuutta vertaileva Kas näin heiluu kassi. Mitä murkinaksi mustille ja mirrille? artikkelissa taas pohdin sitä, onko lemmikkieläimiä […]

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi