Kuvituskuva

Holtitonta poisheittämistä

Meillä syödään paljon parasta ennen -päivämäärän ohittanutta ruokaa. Meillä syödään ruokia, joihin ei tavallisessa opiskelija- tai pienituloisessa taloudessa olisi kenties edes varaa: dallaspullia, lohta, avokadoja, kiivejä ja muita eksoottisia hedelmiä, seesaminsiemenöljyä, hienoa kylmäpuristettua oliiviöljyä. Meillä nimittäin dyykataan. Edellä mainittujen tuotteiden lisäksi suurin osa syömästämme leivästä on leipomon roskiksesta, itse leipomiani luomuruislimppuja lukuun ottamatta.

Kauppojen roskikset pursuavat syötäviä ja hyväkuntoisia tuotteita samaan aikaan, kun lehdissä jauhetaan lamasta. Ruoan hinta on noussut jatkuvasti, ja yhä harvemmalla on varaa ostaa sitä kaupasta yrityksien jatkuvasti irtisanoessa työntekijöitään. Opiskelijana dyykkaaminen on tietysti helppo valinta. Dyykkaan, vaikka (vai koska?) minun ei ole pakko. Voisin ostaa ruoan myös kaupasta (jolloin tietysti tulisi myös syötyä vähemmän herkkuja), mutta silloin täytyisi nipistää jostain muusta. Nyt voin keskittyä kaupassa ostamaan luomutuotteita, vaikka ne olisivat vähän kalliimpiakin, koska olen saattanut säästää juuri vaikkapa leivässä monta euroa dyykkaamalla sen.

Roskiksien kaivelu on monien mielestä ällöttävää, likaista ja pummimaista puuhaa. Sellaiset ihmiset eivät olekaan itse koskaan dyykanneet. En muista koskaan tulleeni likaiseksi dyykatessani, ja ”roskiksissa kieriskelevistä dyykkaajista” kertovat lehtijutut ihmetyttävät.

Mielestäni dyykkaaminen on oikeutettua niin kauan, kun kaupat heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiksiin – ja vieläpä jättävät ne lajittelematta. Tietenkin dyykkaaminen on mahdollista vain pienelle ihmisjoukolle, sillä roskiksilla on vain rajallinen määrä tarjottavaa. Ihmettelen vain, että mikäs lama se sellainen on, jossa syömäkelpoista ruokaa on varaa heittää pois?

Mietihän tätä: ulkomaalaisella, geenimuunnellulla soijarehulla ruokittu sika teurastetaan, pilkotaan paloiksi, pakataan muoviin ja viedään kauppaan myytäväksi. Paketti ei menekään kaupaksi ennen viimeistä myyntipäivää, joten se on heitettävä pois. Kaupan työntekijätkään eivät saa ottaa roskikseen meneviä tuotteita itselleen. Hieman paremmassa tapauksessa paketti avataan ja lajitellaan seka- ja biojätteeseen, mutta yleensä kaikki heitetään sekajätteeseen. Jäte päätyy kaatopaikalle, jossa se muiden eloperäisten jätteiden tavoin aiheuttaa metaanipäästöjä, jotka muiden päästöjen ohella ovat yksi ilmastonmuutosta kiihdyttävistä syistä.

Näin siis sikaa on turhaan ruokittu ulkomailta turhaan tuodulla rehulla ja se on tapettu turhaan – tapettu vain päätyäkseen jätteeksi. Jos mennään vielä pidemmälle, on Amazoniassa kaadettu sademetsiä, jotta siellä voitaisiin viljellä soijaa, joka tuodaan tänne rehuksi sioille, jotka päätyvät kaupan sekajäteastiaan. Absurdia ja epätaloudellista.

Tagit: , , , , , ,

2 kommenttia

  1. Dyykkailuun liittyy myös sellainen seikkailun maku. Koskaan ei tiedä, mitä kaikkia herkkuja löytää, ja keittiössä oppii kaikenlaisia uusia taitoja jos sattuu löytämään esimerkiksi kolme kiloa avokadoa tai muuta hieman poikkeuksellista. Lisäksi dyykkarin valinnat ovat helppoja: Kaikki hyödyntämiskelpoinen on OK, eikä tarvitse erikseen miettiä, mistä maasta kypsän pehmeä appelsiini onkaan kotoisin. Elämyksellisen seikkailun maku tietysti kurjistuu hieman, jos sekä tili että ruokakaappi ovat tyhjillään eikä roskiksesta löydykään mitään.

  2. Totta, viime aikoina roskikset ovat ammottaneet tyhjyyttään, ja kaupassa on tullut käytyä useammin.. Kyllähän sitä parhaat saalispäivät oppii, mutta aina ei jaksa juuri silloin lähteä yökyöpelöimään.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi