Kuvituskuva

Halpavaatteiden sukupuutto

Halpavaateketjut joutuvat ehkä nostamaan t-paitojen ja farkkujen hintoja! Helsingin Sanomat (pe 24.9. B5) kirjoittaa, että puuvillan hinta on noussut, sillä puuvillasadot ovat jääneet rankkojen sääolojen vuoksi pieniksi Pakistanissa, Kiinassa ja Intiassa. Tämä johtaa siihen, että myös vaatteiden hintaa on nostettava. Uutista lukiessani yllätin itseni hihittelemästä vahingoniloisesti.

En toki iloitse näiden kaukaisten maiden ihmishenkiä vievistä sääkatastrofeista, mutta kuvittelin mielessäni vaatefirmojen kauhun siitä, miten nyt saadaan tuotettua teinien lompakoille sopivaa tusinatavaraa, vieläpä sellaista, joka pystyy naurettavan alhaisella hinnallaan olemaan kaikkein halvinta eli kaikkein houkuttelevimpaa. Mm. Puhtaat vaatteet -kampanja on lisännyt tietoisuuttani siitä, että vaatteita myydään tällä hetkellä niin halvalla, ettei vaatteita valmistaville ja puuvillaa kerääville ihmisille jää käteen lähes minkäänlaista palkkaa.

Minulla on paljon tuttuja, jotka rakastavat kirpputoreja ja haluavat kiinnittää huomiota ostostensa eettisyyteen, mutta silti vierailevat hämmentävän usein esimerkiksi H&M:n alerekkien luona tekemässä edullisia löytöjä. ”Se oli niin halpa, että pakkohan se oli ostaa!” Tuntuu, että ihmiset kuvittelevat halvan ostoksen olevan ”vähemmän paha”, vaikka ostospaikkana olisi epäilyttäväkin vaateliike. Todellisuudessahan juuri halvalla ostettu, huonolaatuinen vaate on juuri niitä huonoimpia ja epäeettisimpiä sijoituksia.

Joskus mietin, että meissä kirpputorikävijöissäkin on kahdella tavalla motivoituneita ihmisiä. Toiset vannovat henkeen ja vereen mahdollisimman eettisten ostosten puolesta. Toiset shoppailevat kirpputoreilla pääasiassa halvan hinnan vuoksi, onhan kirpparilta mahdollista ostaa superedullisesti paljon suurempia vaatemääriä kuin mitä vaatekaupasta saisi samalla hinnalla. MItä jos kirpputorien hinnat kallistuisivat? Kiinnostaisivatko second hand -ostokset aiempaa vähemmän?

Loppujen lopuksi alussa mainitsemani puuvillan hinnan nousu tulee koskemaan pääasiassa farkkuja, sillä niiden valmistukseen menee valtavat määrät puuvillaa. T-paidan valmistamiseen tarvitaan huomattavasti vähemmän puuvillaa, ja monet vaatteet valmistetaan tänä päivänä lähinnä keinokuiduista. Voi olla, ettei tavallinen kuluttaja edes kiinnitä huomiota hintavaihteluun.

Helsingin Sanomien jutussa toimittaja Anna Karismo kuitenkin vilauttaa toiveikasta korttia: ”Jos vaatteiden hinnat nousevat, kuluttajat voivat alkaa tarkkailla ostoksiaan ja siirtyä vaikkapa kirpputorien asiakkaiksi”, Karismo kirjoittaa. Peukut pystyyn, että näin tapahtuu!

Tagit: , , , , , , ,

3 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus!

    Kuulin eilen kahden noin 16-vuotiaan tytön puhuvan ratikassa ilmeisesti jotakin lehteä selatessaan: ”Voi ei, sillä on taas ne samat farkut! Mua yököttää, kun sillä on taas se sama paita kun kaksi vuotta sitten. Yök.”
    Pahoin luulen, että he olivat tosissaan. Onko tämä mennyt nuorille jo niin pitkälle? Mitä, jos hinnat nousisivat niin paljon, että monilla nuorilla ei olisi varaa ostaa jatkuvasti uutta vaatekertaa? Saisiko kestävyys sille kuuluvaa arvoa takaisin?

    Jotkut vaatteistani ovat 10 vuotta vanhoja ja monet ainakin viisi vuotta.

  2. Nelli on asian ytimessä!

    Valitettava fakta on se, että nuorison keskuudessa vallitsee mainstream mania. Sosiaalisen paineen alla on käytettävä tiettyjä merkkejä ollakseen ”cool” jne.. Tämän päivän nuorisolla ei valitettavasti ole tietoa ekologisista/eettisistä vaatteista.
    ”Todellisuudessahan juuri halvalla ostettu, huonolaatuinen vaate on juuri niitä huonoimpia ja epäeettisimpiä sijoituksia” Todettakoon myös ettei kallis merkkivaate ole sen laadukkaampi. Esim. Kiinassa on tehdasalueita joissa valmistetaan niin h&m kuin lacostenkin vaatteet eli samoista hikipajoista vaatteet meille tulevat. Luonnollisesti sitä ajattelee maksavansa laadusta, kun paidan rinnassa on krokotiili.

    • Kyllä, juurikin näin. Odotukset ja vaatimukset vaatteiden suhteen nousee jatkuvasti. Ja eri vaatemerkkien väliset trendit menenvät myös ohi hetkessä. Esimerkkinä Lacoste, vuosi sitten kaikilla piti olla Lacostea ja nyt se ei ole enää ”in”.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi