Kuvituskuva

Etsinnässä hyviä mainoksia

Meneillään olevassa Luonto-Liiton ja Eetin järjestämässä Mainoskupla-vastamainoskilpailussa etsitään oikeille mainoksille parempia, parodisoituja vastineita. Aloin kilpailun innoittamana pohtia, mikä tekee mainoksesta hyvän tai huonon.

Huonon mainoksen mittapuut hahmottuivat helposti: se on ärsyttävä, häiritsevä, totuutta kiertelevä tai turhaa hälinää. Se yrittää saada minut ostamaan jotain, mitä en tarvitse. Entä hyvä mainos? Harvemmin olen tullut edes ajatelleeksi, että mainos voisi antaa minulle jotain.

Viime viikkoina Suomen suurimpien kaupunkien katukuvaan on ilmestynyt kuvia suloisista koiranpennuista, kaneista ja muista eläimistä. Animalian julistekampanja ei mainosta tuotetta eikä edes ideologiaa, vaan tiedottaa siitä, että eläinkokeita käytetään Suomessa edelleen. Minä en ollut tiennyt enkä edes ajatellut asiaa, mutta mainos toi sen tietoisuuteeni ja sai pohtimaan, tuenko minäkin tietämättäni kulutuskäyttäytymiselläni eläinkokeita.

Musta_Koeeläin_Koira_1

Animalian ajatuksia herättävät mainokset saivat minut myös pohtimaan, millainen on hyvä mainos. En nyt tarkoita hyvällä sellaista, joka saa hymyn huulille tai onnistuu hyvin tehtävässään eli saa minut toimimaan eli yleensä ostamaan tuotteen. Animalian mainoskampanja tosin onnistui minun kohdallani tässäkin, sillä mainoksen nähtyäni kävin lukemassa lisätietoa aiheesta kampanjan sivuilta ja nyt kirjoitan aiheesta blogitekstin.

”Todella hyvällä mainoksella” on potentiaalia avartaa katsojan maailmankuvaa, tarjota uutta kiinnostavaa tietoa ja muuttaa ihmisten toimintaa positiivisella tavalla. Mieleeni tulee tämän kevään ajalta toinenkin ajatuksia mainoskampanja, nimittäin Yhteisvastuu-keräystä mainostanut juliste, jossa ihminen piteli sylissään kuollutta läheistä. Kuten Animalian kampanja, tämäkään ei ollut ollenkaan ”kiva”, mutta se herätti pohtimaan, kuinka sairaalojen resurssipula vaikuttaa kuoleman partaalla oleviin ihmisiin ja heidän läheisiinsä.

En välttämättä haluaisi joutua ajattelemaan näin rankkoja ihmis- ja eläinkohtaloita heti aamusta bussipysäkillä, tai mihinkään muuhunkaan vuorokaudenaikaan. Ehkä se onkin hyvän mainoksen jujuna: mainoksen nähdessään on pakko ajatella, vaikka vain muutaman sekunnin ajan. Ongelmana toki on, että julkiselle paikalle asetettuna rankat mainokset ovat myös lasten nähtävissä, eikä vierellä ole välttämättä vanhempaa selittämässä, miksi kuvassa oleva lapsi näyttää valkoiselta ja elottomalta. Animalian kampanja on tässäkin mielessä hyvin suunniteltu, sillä kivat eläinkuvat aiheuttavat lukutaidottomalle lapselle pelkkää iloa. Hätkähdyttävä sanoma onkin kuvan ja tekstin yhdistelmässä.

Hyvän mainoksen piirteet pätevät myös hyvään vastamainokseen eli mainosmaailmaa sen omilla keinoilla parodisoivaan juliste- tai videotyöhön. Hyvä vastamainos herättää ajatuksia, siinä on jokin juju ja se kommentoi nasevasti kulutus- ja mainosmaailman kummallisuuksia. Mainoskuplan sivuille on ilmestynyt jo useampia vuoden parhaasta vastamainoksesta kilpailevia töitä, ja vielä ehtii lähettää oman työn 15.4. mennessä. Nettisivujen kautta voi myös äänestää suosikkityötään jatkoon tuomariston arvioitavaksi, ja parhaat työt pääsevät esille Voima-lehteen ja Lasipalatsin aukiolle. Oman työn lähettämällä tai töitä äänestämällä pääset siis näyttämään, millaisia mainoksia sinä haluaisit mediaan ja kaupunkikuvaan!

Tagit: , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi