Kuvituskuva

Aktivismiturismia ja eräs fossiilinen ajatus

Olen ollut viime päivät aktivistituristina Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Olen jonottanut erilaisilla rekisteröintiluukuilla, katsellut, miten sopimustekstiä synnytetään sana kerrallaan ja huutanut Bella Centerin päähallissa ”We stand with Africa – Kyoto targets now!” sininen sadeviitta päälle kiskaistuna.

Kokouksen parasta antia ovat olleet kansalaisjärjestöjen kokoukset, tempaukset ja mielenosoitukset. Olen ollut vaikuttunut ihmisten sitoutuneisuudesta, viisaudesta ja mielikuvituksesta, liikkeen voimasta. Toisaalta palaan nyt kotiin jopa vähemmän voimaantuneena kuin mitä Kööpenhaminaan tulin.

Ilmastosopimusta sorvaa valtava koneisto, joka ei hevillä avaudu aktivistituristille. Olen yrittänyt tehdä osani, mutta se osa on ollut vaatimaton. Tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Eikä sillä todennäköisesti ole lisäarvoa, että juuri minä toistaisin sataan kertaan sanottua. Jos olisin Barack Obama, Tarja Halonen tai edes Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia, tilanne olisi tietysti toinen. Nyt pystyn korkeintaan sysäämään liikkeelle pienen aallon, joka lipaisee kerran kiveä.

Mitä aktivistituristi tekee ilmastokokouksessa? Hän kiirehtii tapahtumiin mutta lukee niissä sähköpostejaan tai kirjoittaa tällaisia blogijuttuja. Hän hamstraa materiaalia mutta hylkää sen muutaman päivän kuluttua helpottuneena, kun laukku ei enää mahdu kiinni. Hän tapaa vanhoja tuttuja, päivittelee rekisteröitymisjonoja ja vaihtaa huhuja neuvottelutilanteesta.

Vaikka olenkin hienoisesti lannistunut, en palaa Kööpenhaminasta tyhjin käsin. Olen nimittäin tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ilmastosopimuksen osaksi pitää liittää sitoumus fossiilisten varantojen hyödyntämättä jättämisestä. George Monbiot nosti asian esiin kansalaisjärjestöjen Klimaforumilla. Jos nyt oikein ymmärsin, vain 60 prosenttia tavanomaisista fossiilisen polttoaineen reserveistä voidaan hyödyntää, ellei haluta, että ilmastonmuutos karkaa käsistä.

Climate Action Networkin strategiapalaverissa pohdittiin myös, että G20-maita voisi vaatia luopumaan fossiilisille polttoaineille myöntämistään tukiaisista. Vaikka toisin voisi juhlapuheista luulla, nekin yltävät yhä 50 miljardiin dollariin vuodessa. Näin siis ainakin opin ja ymmärsin. Kaikenlaiset ristiinpuhumiset, heikosti toimivat äänentoistolaitteet ja suhruiset esitykset kun ovat olennainen osa ilmastokokouksen kokemusta.

Tagit:

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi