Kuvituskuva

Ahtaasti asuminen – suhteellinen juttu

Yle uutisoi hiljan asumisväljyydestä ja tarjosi uutisen kylkiäisenä palvelun, jossa pystyy vertailemaan omaa tilannetta asuinalueensa yleiseen asumisväljyyteen. Sain tulokseksi, että muihin samalla postinumeroalueella eläviin verrattuna meillä on paljon vähemmän asuinneliöitä (26 m2/hlö, kun alueen keskiarvo on 41 ja koko Suomen 39).

Asummeko siis ahtaasti? En ainakaan koe, että meillä olisi liian pieni asunto. Liikaa tavaraa ehkä, mutta sitä voi karsia ja olenkin jo karsinut.

Asia jäi vaivaamaan, joten selvitin, miten ahtaasti asuminen määritellään. Tilastokeskuksen käyttämä määritelmä on ”enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun”. Määritelmä perustuu siis asukkaiden määrään suhteutettuun huonelukuun eikä pinta-alaan. Emme täytä tätä ”virallista” ahtaasti asuvien määritelmää, sillä kolmihenkinen perheemme asuu kolmiossa.

Mielenkiintoinen seikka on, että ahtaasti asumisen kriteereitä on muutettu varsin paljon tilastoinnin aloittamisen jälkeen. Vuoteen 1970 asti ahtaasti asuviksi katsottiin ne asuntokunnat, joilla oli enemmän kuin kaksi henkilöä huonetta kohti, kun keittiö lasketaan huonelukuun. Tämän alkuperäisen määritelmän mukaan kolmihenkinen perheemme asuisi ahtaasti, jos asuntomme olisi yksiö. Ahtaasti asumisen normia muutettiin ensimmäisen kerran vuoden 1975 väestölaskentaan ja uudelleen taas vuonna 1980. Nykyinen määritelmä otettiin käyttöön 1989. Se on siis jo neljäs normi.

Tällaiset määritelmämuutokset kertovat osaltaan elintason kohoamisesta. Samalla ne kertovat odotusten sopeutumisesta vastaamaan kohonnutta elintasoa. Kun asumisväljyys on kasvanut, olemme alkaneet pitää yhä isompia asuntoja normaaleina, jopa välttämättöminä. Nykyään monien mielestä on tärkeää, että esim. perheen lapsilla on jokaisella oma huone.

Sama kuvio pätee myös moneen muuhun elämänalueeseen. Me totumme uusiin tuotteisiin ja palveluihin niin, että pidämme niitä itsestäänselvyytenä. Tässä on yksi syy, miksi talouskasvu ja elintason kasvu eivät teekään ihmisiä niin onnelliseksi kuin voisi luulla. Toisaalta tottumisen takia reagoimme voimakkaasti, jos jokin saavutettu etu otetaan meiltä pois.

Menneiden vuosikymmenten tilastoihin ja määritelmiin tutustuminen kuitenkin auttaa laittamaan asioita perspektiiviin. Asumiseen liittyvää tietoa löytyy esimerkiksi Tilastokeskuksen vuosikirjasta 2014 (sivu 239, taulukko nro. 206). Sen mukaan vuonna 1950 alkuperäisen ahtaasti asumisen määritelmän täytti 23,3 % asuntokunnista. Vuonna 2013 osuus oli vain 0,2 %. Samanlaisen kuvan saa tarkastelemalla asuinpinta-alaa: vuonna 1950 sitä oli 14,3 m2/hlö ja vuonna 2013 jo mukavat 39,8 m2/hlö. Asumisväljyys on siis parantunut merkittävästi.

Ahtaasti asumisen määritelmän muuttuminen herättää myös kysymyksen, kuka tai mikä oikeastaan tarvitsee enemmän tilaa. Tarvitsevatko ihmiset enemmän tilaa vai sittenkin heidän tavaransa? Käytetäänkö lisätilaa aidosti johonkin tekemiseen vai vain varastointiin?

Saatat joskus törmätä negatiivissävytteiseen uutiseen tai keskusteluun, jonka mukaan suomalaiset aina vain asuvat ahtaasti. (Alussa linkkaamani Ylen uutinen ei ole ihan niin yksisilmäinen, mutta kertoo kuitenkin otsikossaan, että ”helsinkiläiskotien ahtaus ei juuri helpota”.) Tee silloin ajatusleikki ja käännä väite hetkeksi muotoon ”suomalaiset tarvitsisivat yhä enemmän lämmitettyä sisätilaa tavaroilleen”. Näiden kahden vaihtoehtoisen tulkinnan äärellä voi sitten pohtia, onko Suomessa ahtaasti asumiseen liittyvää ongelmaa – ja mikä se ongelma todella on.

Tagit: , , ,

4 kommenttia

  1. Minusta tuo, että keittiötä ei enää lasketa huoneeksi asumisväljyyttä laskettaessa,osoittaa keittiön olemuksen ja käyttötarkoituksen muutosta kaupungistumisen myötä. Ennen keittiö ei ollut silkka keittiö vaan tupa -siis olohuoneen ja keittiön yhdistelmä. Kerros- ja rivitaloissa yleistyi pikkuruinen keittiö, jonka sai usein liukuovella suljettua, ja, jonne ei oikeastaan mahtunut perheen yhteinen ruokapöytä vaan se oli sijoitettava olohuoneen ja keittiön välimaastossa olevaan epämääräiseen tilaan nimeltä ruokailunurkkaus. Keittiö-nimisessä epähuoneessa siis hääri perheenäiti ruokaa laittaen suljetun oven takana, jottei -paratkoon- ruuan haju leviäisi asuntoon. Nykyajan isommat asunnot varmasti tyydyttävät ihmisten yksityisyydentarvetta. Nykyään kaupunkien väkiluku on isompi kuin vielä 40-50 vuotta sitten -pienellä alueella on ihmisiä tiheämmin kuin ennen. Kun kodin seinät ovat laveammalla, pysyvät ulkopuoliset etäämmällä. Eräänlainen reviirikysymys siis. Kun nyt nykyään ei asumistiheyttä laskettaessa oteta huomioon asunnon keittiötä aivan oikeana huoneena, herää kysymys ovatko oikeita huoneita sellaiset asunnon tilat kuten sauna, kylppäri, wc, vaatehuone, autotalli, askarteluhuone, eteinen? Perheessähän voi olla aika monta henkilöä ja he kaikki voivat olla eri huonetilassa puuhailemassa omia juttujaan, vaikkeivät olisikaan sellaisissa varsinaisissa huoneissa kuten olohuone tai makuukamari. Laske siinä sitten asumisen ahtautta! :)

  2. Aiheellista ajateltavaa, josta olen enimmäkseen samaa mieltä. Muistuttaisin kuitenkin että voi sitä väljyyttä käyttää muuhunkin kuin tavaroiden säilytykseen. Meilläkin asutaan keskimääräistä ahtaammin, ja joskus tuntuu että lapset eivät mahdu liikkumaan sisällä. Mummolassa käydessään kaksivuotias saattaa innostua juoksemaan kymmeniä kierroksia olohuone-keittiö-takkahuone-lenkkiä, jollaista ei kotona ole. Tai olisihan se kiva jos koko perhe mahtuisi vaikka yhdessä jumppaamaan olohuoneen lattialla. Olisipa tässä olkkarissa joskus tanssiaskeliakin treenattu, jos olisi enemmän tilaa.

  3. Meillä asutaan rivitaloneliössä ja viisihenkisessä perheessä asunneliöitä jaa noin 18 / henki. Tosin parin kissan kiipeilypuut ja raapimapuut vievät vielä muutaman neliön tilasta. Mielestäni meillä riittää tilaa normaaliin elämiseen.

    Toisinaan kaipaan harrastehuonetta, mutta enemmän kuin sitä, kaipaan omaa rauhaa. Olen seurannut sivusta, kun vaimo yrittää ommella ja lapset tunkevat liian lähelle. Samasta syystä huomasin piirtämisen ja korujen väkertämisen käyvän liian hankaliksi harrastuksiksi. Lasten kasvaessa tämä ongelma väistyy.

    Olen tyytyväinen, koska asumme pyöräilymatkan päässä keskustasta ja työpaikoistamme. Suurempi tila tuntuu mukavalta aina, mutta tulisiko sille tarpeeksi käyttöä maksettuun hintaan nähden?

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi